Näytetään tekstit, joissa on tunniste brunssi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste brunssi. Näytä kaikki tekstit

perjantai 9. maaliskuuta 2012

Hyvät pahat lääkkeet

On todella ihanaa, että erilaisiin sairauksiin ja vaivoihin on kehitetty lääkkeitä, mutta...

Tällä viikolla olen saanut lääkkeistä, jos nyt ei enempää, mutta ainakin saman verran haittoja kuin hyötyjä. Viime viikolla aloitin taas kuurin happosalpaajia, kun ääni alkoi lähteä refluksin seurauksena. Aluksi salpaajat tuntuivatkin auttavan, mutta vajaan viikon jälkeen kävi kuten aiemminkin on käynyt eli alkoi tulla ihan järkyttävää röyhtäilyä ja pahoinvointia. Luulen tuon johtuvan siitä, että happosalpaajien salvatessa ruoansulatukselle välttämättömät hapot, ei ruoka enää sula kunnolla.

Tämän lisäksi otin hälmöyksissäni vielä muutamana päivänä tulehduskipulääkkeeksi Arcoxiaa, jonka pitäisi olla todella vatsaystävällinen, erityisesti otettaessa happosalpaajien kanssa. Arcoxia taisi kuitenkin olla viimeinen pisara vatsalleni :( Melko pahaksi äitynyt päkiäkipu oli kyllä pois pari päivää eli jotain hyötyäkin.

Eilen kävin hankkimassa maitohappobakteerien kaveriksi ruoansulatusentsyymiä. Noiden pitäisi lukemani perusteella olla hyvä coktail refluksin ja lääkkeiden aiheuttamien vatsavaivojen hoidossa. Toivottavasti nuo auttavat ja saan taas vatsani kuntoon. Tulehduskipulääkkeet aion tästä lähtien jättää rauhaan ja tarvittaessa lääkitä kipua parasetamolilla. Ensi viikoksi varasin myös uuden piikitysajan päkiälle ja varpaille. Myös happosalpaajat joutuvat pannaan ainakin hetkeksi.

Sitten vielä lopuksi mukavampiin aiheisiin. Eilen saimme veljeni H:n ja hänen tyttöystävänsä A:n seuraksemme maanantaihin saakka :D Eilen otimme varaslähdön viikonloppurientoihin ja kävimme Kansallisteatterissa katsomassa Homo!-näytelmän. Varsinkin ensimmäinen puoliaika oli tosi hyvä ja ajatuksia herättävä. Huomenna on vuorossa ainakin sulkapalloa ja sunnuntaina menemme testaamaan City-lehdessä parhaaksi äänestetyn brunssin Pacificoon. Varmasti mukava viikonloppu tulossa!

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Reipas sunnuntai

Eilisen löhöilypäivän jälkeen oli ihana herätä pirteänä tähän aamuun. Heti aamupalan jälkeen lähdimmekin testaamaan J:n uusia luistimia eli reippailimme Kaisaniemen kentälle, jossa liitelimme jäällä hetken aikaa.

Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme Silk clubin brunssille, jonne olimme ostaneet diilin jo ennen joulua. Ruoka oli perushyvää ja vatsa tuli täyteen. Ei ole kuitenkaan edelleenkään Fazerin voittanutta :) Ruoan jälkeen suuntasimme vielä elokuviin katsomaan Vuosaaren. Elokuva oli odotusteni mukaisesti melko synkkä ja ajatuksia herättävä.

Hääsuunnitelmatkin ovat tässä viikonlopun aikana taas hieman selkiytyneet. Lähetin kaasolle viikolla kuvia korteista, jotka miellyttivät minua. Noiden kuvien pohjalta kaaso oli sitten ideoinut enemmän häiden kutsukorteiksi sopivamman version. Myöskin häille vihdoin keksimääni teemaan sopivat kukka-asetelmat ovat kuulemma hahmottuneet kukista vastaavan veljen tyttöystävän päässä. Ihanaa, kun on ihmisiä joiden makuun ja taitoihin voi luottaa, eikä tarvitse kaikkea suunnitella ja miettiä yksin tai sulhon kanssa. Kaiken huipennukseksi pukuuni sopivat kengät taisivat löytyä Stockmannin hääpalvelussa pyörähtäessäni :D Kengät olivat jopa niin hyvän tuntuiset, että edes tällä hetkellä melkoisen huonossa kunnossa oleva isovarvas ei tuntunut niissä ihan kamalan pahalta ja tietysti olivat myös todella kauniit.

Huomenna sitten taas aamulla reippaana labraan Salazopyrinin turvakokeisiin. Toivottavasti edelleen kaikki arvot ovat kohdillaan. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

sunnuntai 5. helmikuuta 2012

Herkuttelua

Tänään on ollut varsinainen herkuttelupäivä! Aloitimme päivän Senaatin hiilen brunssilla, jolla sain itseni pahimpaan ähkyyn pitkiin aikoihin. Brunssiin kuului buffetpöytä ja valinnainen lämmin annos. Valitsin annokseksi Eggs benedict, joka oli kyllä herkullinen. Myös buffetin antimet olivat hyviä. Sen sijaan henkilökunta oli välillä hieman "pihalla", mutta laitetaan se paikan uutuuden piikkiin. Hyvää oli, mutta kyllä Fazerin brunssi on edelleen ykkönen.

Kaupan ja kansalaisvelvollisuuden suorittamisen jälkeen innostuin vielä leipomaan Runebergintorttuja, joista niistäkin tuli kyllä herkullisia, vaikka itse sanonkin :)

Kohta saa alkaa jännittämään, kenet Suomi saa uudeksi presidentikseen.