Eilinen reumalääkärin tarkistus meni oikein hyvin. Laboratoriotuloksissa kaikki paitsi hemoglobini oli kuulemma viitearvojen sisällä ja liikkuvuudet sekä nivelet olivat kunnossa. Myös jännitämäni lasten hankinta-keskustelu tuli lähes ensimmäisenä asiana esille, kun lääkäri itse kysyi, että onko mahdollisia raskaussuunnitelmia. Ilman niitä hän olisi kuulemma ehdottanut traxanin aloitusta. Sitä en kyllä oikein ymmärrä, koska en mielestäni tarvitse lisälääkitystä ja solusalpaajat ovat niitä viimeisiä joita haluaisin kokeilla.
Salazopyrinin käytöstä lääkäri oli sitä mieltä, että sitä ei missään nimessä tarvitsisi lopettaa jos tulisin raskaaksi. Tosin hän myös totesi, että jos vointi olisi raskauden aikana hyvä, olisi annosta mahdollista pienentää ja lopulta lopettaa lääke jos niin haluan. Mahdollista raskautta silmällä pitäen, sain jo nyt aloitettavaksi vahvemman foolihapon, jotta Salazopyrinin mahdollisesti aiheuttama vajaus saataisiin täytettyä. Tosin verikokeiden tulokset kuulemma viittaavat siihen, ettei vajausta ole. Näillä siis mennään.
Eilen kävin taas spinnig-tunnilla. Olen tainnut löytää entisen lempilajini uudelleen. Oli ihan uskomattoman hyvä tunti, hiki lensi ja jalat huusivat armoa aivojen tuulettuessa kaikista turhista ajatuksista :)
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Salazopyrin. Näytä kaikki tekstit

tiistai 8. toukokuuta 2012
perjantai 27. huhtikuuta 2012
Liikunnan riemun jatkot
Eilen sain turvakokeiden tulokset, jotka otatin samalla, kun kävin otattamassa verikokeet reumapolin käyntiä varten. Tulokset olivat edelleen pysyneet viitearvojen sisällä, lukuunottamatta hemoglobinia, joka oli laskenut entisestään. En tiedä, onko tuo nyt vaan reumasta johtuvaa laskua vai vaikuttaako siihen punaisen lihan syönnin vähentäminen.
Iltapäivällä suunnistin Vega-talolle fysioterapeutin tarkastukseen. Fysioterapeutti tutki taas liikkuvuutta ja lihasvoimaa. Molemmissa oli tapahtunut selkeää kohennusta, josta voi päätellä, että Salazopyrinin ja liikunnan lisäämisen yhdistelmä on toiminut :D
Hyvistä tuloksista innostuneena kävin vielä illalla tekemässä hyvän salitreenin, joskin tein jalat hieman kevyemmin fysioterapeutilla tehdyn kyykkymaratonin vuoksi. Salilla ollessani mietin, että ensimmäistä kertaa salitreenaamiseni historiassa pystyn tekemään nousujohteista treeniä eli pystyn nostamaan painojen määrää ilman, että joku paikka ärtyy. Aiemmin jouduin aina himmailemaan painojen kanssa, joten treenaaminen on aina jäänyt junnaamaan paikoilleen. Nytkin joudun tietysti olemaan varovainen painonlisäysten kanssa, mutta pystyn sitä kuitenkin pikkuhiljaa tekemään. Ensi kuussa olisi tarkoitus teettää uusi saliohjelma, jotta sitäkin kautta saisi uusia haasteita.
Mukavaa alkavaa viikonloppua!

maanantai 2. huhtikuuta 2012
Mikä kamala flunssa!
Viime viikonloppuna mahatauti ja nyt iski flunssa.
Jo torstaina alkoi yskitää, mutta ajattelin tuolloin yskän johtuvan refluksista. Perjantaina olin töissä ja viimeisillä tunneilla alkoi ääni lähteä. Lähdimme kuitenkin töistä suoraan Lahteen, jossa vietimmekin oikein mukavan illan kaverin synttäreitä juhlien. Ilta venähti melkoisen myöhään, joten lauantaiaamuna vääntäydyin kampaajan tuoliin kolmen tunnin yöunien jälkeen. Illalla kotiin palattuamme mittasin kuumeen, jota oli jonkin verran. Eilen kuume sitten nousi 38,5 asteeseen, joka on kyllä minun normaaliin 36,5 asteen lämpöön nähden paljon. Tämän päivän olenkin ollut kotona parantelemassa itseäni, mutta edelleen on kuumetta.
Vaikka viime postauksessa olinkin sitä mieltä, että en jaksa nyt alkaa mihinkään ruokavaliokokeiluihin, pyörsin päätökseni luettuani Rauli Makelän Reuma ja niveltulehdukset - luonnonmukainen hoito. Lisäksi olen tutkinut ahkerasti nettiä ja etsinyt sieltä uutta tietoa sairaudestani ja muiden kokemuksia luonnonmukaisesta hoidosta. Kokeilen nyt sitten ainakin hetken maidotonta, gluteenitonta ja mahdollisimman vähäsokerista ruokavaliota. Maitoa olen viime aikoina muutenkin käyttänyt melko vähän, koska olen epäillyt sitä refluksia pahentavaksi. Sokeriakin käytän yleensäkkin melko vähän. Yleensä makeutan esimerkiksi marjoja stevialla. Sen verran nyt ainakin aluksi joustan tuon sokerittomuuden kanssa, että soijamaidossa jota J minulle eilen kiltisti kaupasta toi, on sokeria. J kyllä kyseli kauppaan lähtiessään, että kuinkakohan kauan tämä ruokakokeilu kestää. Olen nimittäin kokeillut ennenkin jos minkälaista ruokavaliota.
Osittain tähän ruokavaliokokeiluun kannusti reumalääkärin viime kerralla sanoma toteamus, että lasten hankkimista ei kannata ajatellakkaan ennen kuin tulehdukset saadaan kuriin. Tuohon liittyen tutkin Salazopyrinin vaikutusta raskauteen. Yleisesti ottaen Salazopyriniä pidetään sikiölle turvallisena ja se on lääke, jota käytetään raskauden aikana jos lääkitykselle on tarve. Löysin kuitenkin myös tuosta uskomuksesta poikkeavaa tietoa asiaa tutkiessani. Sikiövauriot ovat niidenkin perusteella epätodennäköisiä, mutta kuitenkin mahdollisia. Itsestä ainakin tuntuu, että en haluaisi ottaa minkäänlaista, edes pientä, riskiä jos joskus olen raskaana. Lisäksi tulehdus voi vaikuttaa mahdollisuuksiin tulla raskaaksi. Täytyy siis varmaan tunnustaa, että kyllä minulla on pieni vauvakuume :)
Laitan tähän vielä muutaman linkin, joista löytyy lisätietoa aiheista.
Viime viikolla kylvi rairuohoa, joka on kyllä hieman harvaa, mutta tuo kuitenkin kevään tunteen takatalven keskelle :)
maanantai 19. maaliskuuta 2012
Kosteus ja kivut ne yhteen soppii?
Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa selkäkipuihin. Herättyäni kuulin kuinka vesipisarat tippuivat ikkunalaudalle. Onko noilla kahdella asialla sitten joku yhteys, sitä en tiedä varmasti, mutta oman kokemukseni mukaan on. Jostain syystä kosteus tuntuu olevan pahasta useammalle tietämälleni selkärankareumaa sairastavalle. Niinpä toivoisin kovasti, että kevät olisi aurinkoinen ja vähäsateinen. Lisäksi toivon, että kipu ei vaan johdu siitä, että Salazopyrinin teho olisi alkanut heikentyä!
Selviydyttyäni ylös sängystä, huomasin myös harmikseni, että jalka on jälleen ainakin lähes yhtä kipeä kuin ennen piikitystäkin. Luulenpa, että jalassa ei vaivaa niinkään nivelet vaan jokin muu, kuten jonkun jänteen kiinnityskohta ja niin ollen kortisoni auttaa vain niveleen, johon se pistetään, mutta ei kaikkiin ongelmakohtiin. Positiivisuus, jonka avulla olen jaksanut melko hyvin tämän sairauden kanssa, on ollut tänään koetuksella.
Tuo ei kuitenkaan vielä riittänyt meidän perheelle sairastelurintamalla, vaan kesken työpäivän J ilmoitti makaavansa kotona kuumeessa ja mahataudissa...
Huh, huh! Jospa lähtisin tänään Sh'bamin sijasta tunnin Hot venyttelyyn rentoutumaan, kun en viitsi rääkätä jalkaani enää pahemmaksi. Vaikka venyttely onkin ihanaa, niin silti harmittaa, kun ei voi liikkua niin kuin haluaisi :(

torstai 16. helmikuuta 2012
Piikkipäivä
Tänään oli sitten piikkipäivä. Löydettyäni vihdoin Meilahden päiväsairaalaan, jossa reumapotilaiden piikitys tapahtuu, olin aivan kauhusta kankeana. En uskonut, että minua voisi jännittää yksi piikki niin paljon, kuin se jännitti. Onneksi lääkäri oli aikataulussa, enkä joutunut odottelemaan kovin pitkään. Toinen onni oli se, että vastassa oli mukava nuori nainen, joka oli ilmeisesti erikoistumassa reumalääkäriksi. Onneksi lääkärin otteet tuntuivat jo melko varmoilta, joten en varmaankaan ollut hänen ensimmäisiä piikityspotilaitaan. Ensin lääkäri tutki molemmat jalkani käsin tunnustelemalla, jonka jälkeen hän katsoi vielä ultraäänilaitteella. Vasen jalka oli ihan kunnossa, kuten oletinkin, mutta oikeassa jalassa oli nestettä jokaisen varpaan nivelessä. Itse en ole edes huomannut, että muut varpaat kuin isovarvas olisivat kipeät, mutta ilmeisesti niissäkin oli ihan kunnon tulehdus. Näin ollen lääkäri päätti vanhemman kollegan siunauksella, että jalkaan laitetaan yhden piikin sijasta kaksi. Onneksi toimenpide oli nopea, eikä sattunut kovinkaan paljoa. Koska piikitetyn jalan täytyy saada levätä vähintää vuorokausi, määräsi lääkäri minut taksilla kotiin ja huomiseksi sairaslomalle, joten niin ollen aloitankin talvilomailun jo nyt. Taksimatkailusta muuten sen verran, että ei kannata uskoa hoitajaa, joka sanoo, että taksimatka täytyy ensin maksaa kokonaan ja hakea sitten korvausta Kelalta. Taksikuski voi nimittäin antaa kelakorvauksen suoraan matkan hinnasta. Tätähän minä en tietystikkään tiennyt ennen kuin oli liian myöhäistä...
Nyt kun loma on alkanut, täytyy todeta, että olen kyllä todella loman tarpeessa. Olen ollut jotenkin alavireinen koko talven ja joulun jälkeen vire on laskenut entisestään. Enkä nyt tarkoita rakasta lauluharrastustani vaan ihan tätä yleistä olotilaa. En tiedä, johtuuko väsynyt ja vetämätön oloni tästä sairaudesta vai Salazopyrinistä, joka voi haittavaikutusluettelon mukaan aiheuttaa kaiken muun lisäksi myös masennusta. Jospa kokonaisen viikon lomailu yhdessä J:n kanssa piristäisi. Toivottavasti vaan jalka on huomenna sen verran kunnossa, että saan könkättyä Tallinnanlaivaan ja laivasta majapaikkaan.
Aiheeseen Salazopyrin päästyäni, täytyy vielä kertoa se, että lääkärin mukaan lääkkeen voi ottaa neljä kertaa päivässä, kuten olen tehnytkin, hyvä näin!

keskiviikko 15. helmikuuta 2012
Päänsärkyä...
Tällä viikolla ei kestä olla piikkikammoinen. Maanantaina otettiin Salazopyrinin turvakokeet ja tänään otettiin vielä niiden kaveriksi kilpirauhaskokeet. Turvakokeiden tulokset sain jo eilen ja kaikki oli edelleen kunnossa. Jostakin syystä tulehdusarvot tuntuvat nyt koko ajan vähän olevan noususuunnassa, mutta jospa huominen kortisonipiikki rauhottaisi tilannetta. Piikitysjälkiä siis lötyy. Salille mennessä tuli mieleen, että mitäköhän ihmiset ajattelevat piikitetyistä kyynärtaipeistani...
Iltapäivällä töistä tullessa alkoi hiipiä päänsärky, joka on onneksi minulle melko harvinaista. Mietin jo hetken, että jätän liikunnan tältä päivältä väliin, mutta loppuviikon mennessä kortisonipiikin jälkeen jalkaa lepuuttaessa ja Tallinnassa, päätin raahautua salille. Valitsin kuitenkin tunniksi hot venyttelyn, joka osoittautuikin oikein hyväksi valinnaksi. Hieman varvas vaivasi alun aurinkotervehdyksissä, mutta muuten tunti meni oikein mukavasti ja tunnin jälkeen päänsärkykin oli hieman hellittänyt.
Tänään taas on mietitty häitäkin, lähinnä budjetin osalta. Budjetti tuntuu aina hieman elävän, samoin kuukausittainen säästötahti. Iloinen yllätys tämän päivän laskelmissa oli se, että loppukuukausina ei tarvitsekkaan säästää ihan niin paljon kuin olin kuvitellut, sen verran olimme saaneet säästötiliä kartutettua kaikenlaisten muuttomenojen ohessakin :) Koko ajan ajatuksena on ollut, että pyrimme pitämään budjetin kohtuullisena ja keskittymään meille tärkeisiin asioihin eli minun pukuun, ruokaan ja hyvään bändiin. Kaikki muu sitten onkin vähemmän tärkeää, joten esimerkiksi koristeluihin emme aio käyttää kovinkaan suuria summia.
Tulipas hieman aiheesta toiseen poukkoilevaa tekstiä, mutta laitan sen tämän sumuisen pään syyksi :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Reipas sunnuntai
Eilisen löhöilypäivän jälkeen oli ihana herätä pirteänä tähän aamuun. Heti aamupalan jälkeen lähdimmekin testaamaan J:n uusia luistimia eli reippailimme Kaisaniemen kentälle, jossa liitelimme jäällä hetken aikaa.
Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme Silk clubin brunssille, jonne olimme ostaneet diilin jo ennen joulua. Ruoka oli perushyvää ja vatsa tuli täyteen. Ei ole kuitenkaan edelleenkään Fazerin voittanutta :) Ruoan jälkeen suuntasimme vielä elokuviin katsomaan Vuosaaren. Elokuva oli odotusteni mukaisesti melko synkkä ja ajatuksia herättävä.
Hääsuunnitelmatkin ovat tässä viikonlopun aikana taas hieman selkiytyneet. Lähetin kaasolle viikolla kuvia korteista, jotka miellyttivät minua. Noiden kuvien pohjalta kaaso oli sitten ideoinut enemmän häiden kutsukorteiksi sopivamman version. Myöskin häille vihdoin keksimääni teemaan sopivat kukka-asetelmat ovat kuulemma hahmottuneet kukista vastaavan veljen tyttöystävän päässä. Ihanaa, kun on ihmisiä joiden makuun ja taitoihin voi luottaa, eikä tarvitse kaikkea suunnitella ja miettiä yksin tai sulhon kanssa. Kaiken huipennukseksi pukuuni sopivat kengät taisivat löytyä Stockmannin hääpalvelussa pyörähtäessäni :D Kengät olivat jopa niin hyvän tuntuiset, että edes tällä hetkellä melkoisen huonossa kunnossa oleva isovarvas ei tuntunut niissä ihan kamalan pahalta ja tietysti olivat myös todella kauniit.
Huomenna sitten taas aamulla reippaana labraan Salazopyrinin turvakokeisiin. Toivottavasti edelleen kaikki arvot ovat kohdillaan. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

keskiviikko 8. helmikuuta 2012
Pitäisi vissiin uskoa...
Tänään minä taas yritin, nimittäin ottaa aamulla kaksi Salazopyriniä kerrallaan. No menihän ne alas ja aamupäivä meni ihan hyvin, mutta iltapäivällä alkoi hiipiä jo tutuksi tullut huonovointisuus. Pitäisi varmaan uskoa, että kaksi tablettia on tällaiselle pienelle naiselle liikaa kerrallaan otettavaksi ja pysytellä tutussa 4x1 tabletti päivässä annostuksessa. Juttelin asiasta apteekin neidin kanssa ja hän oli sitä mieltä, että tuon ei pitäisi vaikuttaa lääkkeen tehoon, mutta täytyy vielä ensi viikolla piikityksen ohessa kysäistä reumalääkärin mielipidettä. Luulisihan tuota kyllä, että on parempi ottaa neljä tablettia päivässä useaan kertaan jaettuna kuin joutua pienentämään annostusta.
Liekö johtunut noista lääkkeistä vai ihan vaan hektisemmästä työpäivästä, että nukuin koko kotimatkan junassa. Tarkoituksena oli lähteä heti kotiin tultua reippaana salille, kun eilinen salipäivä jäi iltatöiden vuoksi väliin, mutta taidan kuitenkin vaihtaa suunnitelmaa ja lähteä salille vasta myöhemmin. Illalla olisi joogatunti, jota voisin mennä kokeilemaan. Kokeilen joogaa säännöllisin väliajoin ja olen jokaisen kokeilun jälkeen joutunut toteamaan, että se ei ole minun lajini. En kuitenkaan anna vieläkään periksi, vaan teen taas samanlaisen kokeilun. Eihän sitä tiedä, jos jossain vaiheessa vihdoin löydän sisäisen joogaajani :)

torstai 2. helmikuuta 2012
Lääkkeet!
Reumadiagnoosin saatuani sain tietysti vaivaani lääkkeitä. Koska tulehduskipulääkkeet eivät tee minulle hyvää, kuten jo aiemmassa tekstissä totesin, sain suoraan antireumaattisen lääkkeen Salazopyrinin. Olen läheltä seurannut, kuinka kyseinen lääke saattaa saada ihmiset sekoamaan täydellisesti, niin veriarvoiltaan kuin käytökseltään, joten olin "hieman" peloissani asian suhteen.
Lääkkeen aloitus sujui kuitenkin hyvin, samoin ensimmäinen annostuksen lisäys. Toinen annostuksen lisäys ei sitten mennytkään ihan ongelmitta. Ensin kadotin totaalisesti ruokahaluni ja sitä seurasi niin huono olo ja heikotus, että pari iltaa meni sohvan omana. Onneksi annostuksen pienennys palautti ruokahaluni ja olokin koheni. Nyt olisi sitten vaan edessä uusi yritys, koska varpaat ovat taas melkoisen kipeät :( Suurin helpotus on kuitenkin se, että ainakin tähän asti veriarvot ovat pysyneet kunnossa.
Lääkityksen lisäksi on onneksi ollut iloisempaakin pohdittavaa, nimittäin kovaa vauhtia lähestyvät häät. Kaaso on tulossa muutaman viikon päästä kyläilemään ja silloin olisi tarkoitus ainakin aloittaa kutsukorttien askartelu. En vaan meinaa millään saada kiinni siitä, millaiset niistä haluaisin. Toinen asia jota olen pohdiskellut, on hääpaikan koristelu. Haluaisin jotain yksinkertaista ja tyylikästä, joka ei vaadi kamalan paljon vaivaa. Eilisen selailinkin niin ahkerasti netistä kaikenlaisia hääsivuja, että kahdeksan aikaan oli pakko lopettaa, koska alkoi näyttää sumuiselta. Se on kuitenkin selvä, että vaaleanpunaista täytyy olla :)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)