Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste häät. Näytä kaikki tekstit

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Häidenalusviikon tunnelmia

Onpas taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Viime viikolla haettiin minun puku Kisulta ja varakaasona toimiva Jo harjoitteli pari tuntia korsetin sitomista. Suosittelen aitoa korsettia ja muutenkin Kisun pukuja kaikille! Nyt puku ja kaikki muukin häärekvisiitta on saatu Ouluun ja hääjärjestelyt alkavat olla hyvällä mallilla.

Selän vointi on ollut ihan hyvä verrattuna viikontakaiseen kyyneliin kirvoittaneeseen kipuun. Välillä yläselkä muistuttelee olemassaolostaan, mutta pieni jumppatuokio ja piikkimatto ovat tuoneet avun.

Tässä vielä vähän häätunnelmia harjoituskimpun muodossa :)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Tällä viikolla on vietetty terveellistä elämää aamulenkkeineen ja terveellisesti syöden. Ainoa ongelma syömisen kanssa on se, että ruokahalu on jotenkin vähän kateissa. Tuntuu kuin refluksitauti olisi hieman ärhäköitynyt jostain syystä. Myös yläselkä on hieman kiukutellut, erityisesti aamuisin. Tuo saattaa kyllä johtua pitkistä yöunista, joita on tullut nukuttua, kun J:lläkään ei soi herätyskello aamulla. Tällä viikolla on tullut liikuttua monena päivänä niin paljon, että tänään oli pakko ottaa huilipäivä, vaikka alunperin ajattelin mennä testaamaan bodypumpia pitkästä aikaa. Vaikka kuinka haluaisin olla supernainen ja pystyä joka päivä huimiin suorituksiin, täytyy pitää maltti ja järki mukana, ettei tarvitse sitten katua jos paikat eivät kestäkkän. Ensi viikolla palataan taas hetkeksi normaaliin päiväjärjestykseen, kun J menee pariksi viikoksi töihin ennen pidemmälle lomalle jäämistä. Sitten lähdenkin jo Ouluun tekemään viimeisiä häävalmisteluja. Tällä hetkellä koko naimisiinmeno tuntuu ihan epätodelliselta. Sitä on aina ajatellut, että sitten joskus menen naimisiin ja nyt on kuitenkin jo monta vuotta tiennyt tarkan päivänkin, mutta nyt kun se päivä alkaa olla lähellä, tuleekin epätodellinen olo. Kaikki se mitä on suunniteltu jo vuosikausia tapahtuu kolmen viikon päästä, hui! Aina kun ajattelen asiaa tuolla tavalla alkaa lennellä perhosia vatsassa. Kaiken lisäksi niissä häissä ei pitäisi olla mitään jännitettävää, koska sinne tulee vain meille oikeasti tuttuja ja tärkeitä ihmisiä. Vaikka mitä tapahtuisi, ne ihmiset ymmärtävät ja ovat meidän puolella, mutta silti jännittää, onneksi kuitenkin hyvällä tavalla :)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kuntoa ja kuntoilua

Kylläpä on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Viime viikko oli yhtä hulinaa ja viikonlopun vietimme J:n kanssa ensin perjantaista lauantaihin Silja Europalla rentoutuen ja sunnuntaina pitelimme kotona sadetta. Tietysti kun Turussa oltiin, käväisin Kisulla Korsilla sovittamassa hääpukua viimeisen kerran ennen sen noutoa. Se on kyllä melkoinen prinsessamekko :D Ennen laivan lähtöä kävimme aurinkoisessa Naantalissa jätskillä.


Laivan buffetissa huomasin, että olen vihdoin oppinut syömään järkevästi ja hillitysti ilman hirmuista määrä itsekontrollia, ei nimittäin edes tullut mieleeni mättää valtavia annoksia kaikkia herkkuja lautaselle. Maistelin kyllä kaikkea mitä mieli teki, mutta vain yhden tai kaksi suupalaa. Herkullisimpia ruokia saatoin hakea pikkuisen lisää, mutta silloinki todella maltillisesti. Muutenkin tuntuu ensimmäisiä kertoja aikuisiällä siltä, että terveellinen syöminen on luonnollista, eikä vaadi jatkuvia ruokapäiväkirjoja tai jonkin dieetin seuraamista, vaan hyvät valinnat ovat vihdoin menneet selkärankaan. Isona apuna on se, että olen onnistunut muokkaamaan makuani siten, että minulla ei juurikaan tee mieli mitään herkkuja, jotka kaiken lisäksi tahtovat aiheuttaa närästystä. Sitten taas jos tulee hirmuinen mieliteko jotakin ruokaa kohtaan niin siinä tapauksessa syön sitä  ilman huonoa omaatuntoa. Sen verran buffetruokailut kuitenkin tekivät, että tunsin punaisenlihansyönnin sekä selässä että päkiässä. Tosin selkään saattoi vaikuttaa myös pitkä automatka, mutta päkiäkipu on kyllä selkeä merkki siitä, että on aika palata broilerin, kalkkunan ja kasvisten äärelle. Tässä tämänpäiväinen lounassalaatti, joska oli ihan superherkullista. Salaatti sisälsi jäävuorissalaattia, tomaatin, pikkuisen Aurajuustoa murennettuna, paistettua broilerinjauhelihaa, oliiviöljyä ja päälle ripaus mustapippurirouhetta. Nam!


Huomenna on jännittävä kehonkoostumusmittaus, joka tehtiin viimeksi tammikuussa, ennen paluuta saliharjoitteluun. Saa nähdä mitä maltillisella kahdella kerralla viikossa on saatu aikaan. Nyt lomalla olen kyllä lisännyt saliharjoittelua kolmeen kertaan viikossa ja muutaman aamuaerobisen, mutta tällä viikolla juhannus sotkee sen verran, että jää yksi salikerta käymättä. Nuo aamulenkit ennen aamupalaa ovat muuten tosi ihania ja niin tehokkaita. Kylläpä kaurapuuro maistuu, kun on käynyt tunnin lenkin heti suoraan herättyä.






sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Häähumua

Viikko Oulussa on jo kohta lopuillaan. Viikko menee aina niin nopeasti, että kaikkia tuttuja ei ehdi tavata, vaikka haluaisikin, varsinkaan nyt kun on ollut häähuttuja hoidettavana. Olenkin askarrellut yhdessä kaason kanssa riisipusseja ja isin kansaa tienvarsikylttejä, käynyt valikoimassa kukkia, hankkinut tarvikkeita koristeluja varten ja ollut äidin apuna vaatteiden hankinnassa. Lisäksi olemme käyneet läpi hirmuisen määrän valokuvia yhdessä vanhempien, veljen ja veljen tyttöystävän kanssa. On saatu monet hyvät naurut ja mieleen on tullut paljon muistoja :) Tänään kävimme hääpaikalla pitämässä palaveria, jossa sovimme mm. menusta ja muista käytännön järjestelyistä. Ainakin tällä hetkellä on tosi luottavainen olo, että kaikki sujuu mukavasti. Ei meinaisi enää malttaa odottaa...

Vaikka vanhempien luona on mukavaa, alkaa jo olla myös vähän koti-ikävä. Erityisesti on tietysti ikävä J:tä, jonka kansaa emme ole juurikaan edes keskustelleet, koska hän on ollut viikonlopun viettämässä polttareitaan. Lisäksi selkäni ikävöi omaa futonia ja niska tempuria. Selkä kaipaa myös liikuntaa, joka on ollut tauolla flunssan vuoksi. Nyt flunssa alkaa olla talttunut, lukuunottamatta pientä nenän tukkoisuutta. Toivottavasti tiistaina olo on sellainen, että pääsen salille. Myös ruokailun saa taas normaaliin uomiin, kunhan palaan kotiin, vanhempien luona lomaillessa kun ei herkuttelulta raaski kieltäytyä ;) Välillä kyllä paussikin tekee hyvää, koska nyt on taas motivaatio huipussaan.

Muutamia kuvia häävalmisteluista :)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Flunssa ja kivut

Ensimmäinen lomaviikko on saatu hyvin käyntiin oleillen ja vähän häitä valmistellen. Tänään saimme kaason kanssa askarreltua riisipussit ja huomenna olisi tarkoitus tehdä tienvarsikylttejä.

Flunssa on saanut minut taas muistamaan, että sairastan sellaista kuin selkärankareumaa. Selkä on ollut tosi pitkään lähes oireeton, mutta flunssasta johtuva liikkumattomuus on saanut aikaan sen, että jopa alaselkä on oireillut. Toivottavasti flunssaa talttuu, että ensi viikolla kun palaan kotiin, pääsen tekemään paluun myös salille. Toki olen yrittänyt tehdä jumppaliikkeitä, ettei selkä tee totaalista tenää, mutta se ei tunnu riittävän.

Olen muuten ollut toteavinani, että säännöllinen maitohappobakteerien syöminen vaikuttaisi reumaoireisiin. Jokin aika sitten Lactophilusjauheet pääsivät loppumaan ja mielestäni jo muutaman päivän tauko vaikutti olotilaan. Voihan olla, että kyse oli jostain muustakin, mutta uskon yhä vahvemmin siihen, että reuma on suolistoperäinen tauti.

Tässä kuva tämänpäiväisistä askarteluista.

maanantai 28. toukokuuta 2012

Auringonpaistetta ja suru-uutisia

Lauantai-aamuna sain ystävältäni tekstiviestin, jossa hän kyseli, että palasinhan työpaikan juhlista kotiin jo illalla, enkä jäänyt ammuskeluun. Sain onneksi vastata, että heräsin turvallisesti omasta sängystä, mutta aamun uutiset luettuani ei voinut muuta, kuin olla järkyttynyt. Onneksi kaikki tutut ovat kunnossa, mutta siitä huolimatta viimeinen kouluviikko alkaa melko surullisissa merkeissä.

Lauantaiaamun järkytyksen ja surun jälkeen vietimme kuitenkin J:n kanssa mukavan viikonlopun ihanan aurinkoisessa Helsingissä. Lauantaina löysimme vihdoin J:lle sopivat juhlakengät häihin. Minä kyllä suorastaan säälin sellaisia suomalaisia miehiä, jotka haluaisivat jotain muuta kuin perusmustia tai -ruskeita juhlakenkiä. Niitä ei ole. Muutamat valkoiset sattui silmiimme, mutta J:n haluamia mustavalkoisia saimme metsästää melko pitkään. Lopulta ihanan tyylikkäät mustavalkoiset miesten juhlakengät löytyivät suomalaiselta Topmanilta, joka oli juuri avannut oman liikkeen Helsinkiin. Ostosten jälkeen paistattelimme päivää Teatteri terassilla salaatilla herkutellen ja siitä teimme vielä kävelylenkin Kaivopuistoon jätskille.


Sunnuntaina piipahdimme Maailma kylässä-festareilla katsomassa Jukka Pojan keikan. Sää suosi ja ihmisiä oli todella paljon. Tällaisen kevätviikonlopun jälkeen on helppo todeta viihtyvänsä Helsingissä :)



Meidän parvekekin alkaa olla valmiina kesään :D







tiistai 22. toukokuuta 2012

Polttarit

Tämä aamu ei käynnistynyt parhaalla mahdollisella tavalla, kun yhtäkkiä aamupalalla istuessani alkoi ropista ja jyristä. Ystävällisesti J tarjoutui heittämään minut asemalle, mutta autoon päästyämmä, totesimme akun olevan tyhjä. Ei muuta kuin pyörän selkään ja kohti kaatosadetta. Nyt istuskelen sitten läpimärissä farkuissa myöhässä olevassa junassa. No ei se mitään. Tästäkin jaksaa sillä ilolla, mitä koin viikonloppuna ystävieni minulle järjestämillä yllätyspolttareilla :)

Lauantaiaamuna yhdeksän jälkeen soi ovikello ja ovisilmästä kurkistaessani näin, että siellähän seisoo kolme ihanaa ystävääni. Nautiskeltuamme leivoksia ja kuohuviiniä, sain tehtäväksi valita annetusta listasta laulettavia kappaleita ja pakata listatut tarvikkeet. Pakkauksen jälkeen suunnistimme Stockmann stagelle, jossa sain levyttää valitsemani kappaleen ja söimme yläkerrassa salaattiannokset.

Matkamme jatkui junalla Lahteen, jossa loput polttariporukasta oli odottelemassa. Lahdessa oli luvassa meikkausta ja kampausta, jotka johtivat lopulta boudoirkuvaukseen rautatiemiljöössä. Illalla pääsin vielä herkuttelemaan Mamma Maria-ravintolassa, hohtokeilaamaan ja loppuillasta laulamaan karaokea ja tanssahtelemaan. Seuraavana aamuna oli vielä herkullinen aamupalapicnic.

Oli kyllä tosi mukavat polttarit! Olen pidempään jo miettinyt boudoirkuvausta, mutta hintoja katsellessa on aina iskenyt piheys. Jollekkin tuollainen kuvaus voisi tietysti olla ihan kauhistus, mutta itse olen onneksi sen verran sinut oman vartaloni kanssa, että uskon taitavan kuvaajan saavan aikaan kauniita kuvia. Olihan se myös kiva kurkistus mallien työhön. Innolla odotan, miltä kuvat näyttävät :)

Sunnuntaina pidimme vielä ensimmäisen ja varmaankin myös viimeisen hääpalaverin kaason ja best manin kanssa. Jotkin asiat selkiytyivät ja suurimman osan totesimme olevan selviä. Enää vajaa kaksi kuukautta odotusta :D Toisaalta kyllä kivojen asioiden odotus ja suunnittelu on ainakin lähes yhtä kivaa kuin niiden toteutuminen.

Loppuun vielä kuva ihanasta häämatkamekosta, jonka löysin Halaniemen Fidasta. Vähän jouduin muokkaamaan, mutta lopputulos on oikein sopiva.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ihana kevät :)

Vaikka ulkona onkin ollut tämän viikonlopun melko kylmä, niin kyllä silti kevät on täällä!

Tänään on vietetty äitienpäivää ja J:n syntymäpäivää nukkumalla pitkään, kävelylenkin ja kahvittelun yhdistelmällä, salitreenillä ja herkullisilla itse alusta asti valmistetuilla tortilloilla.
Viikonloppu on muutenkin mennyt tosi mukavasti. Eilen sain viettää harvinaista laatuaikaa kummini kanssa, joka vieraili luonamme ensimmäistä kertaa koskaan. Olemme kyllä tavanneet säännöllisesti muutaman kerran vuodessa joko minun tai hänen vanhempien luona, mutta vierailut toistemme kodeissa on siis olleet vähäisiä. Kiertelimme tämän harvinaisen vieraan kanssa eilisen aamupäivän kirppareita ja piipahdimme Kallion kirjaston vieressä olleella alueella, jonne oli kokoontunut joukko Siivouspäivä-tapahtumaan osallistuneita ihmisiä myymään vanhoja tavaroitaan. Iltapäivällä saimme vihdoin käytyä hankkimassa myös J:n liivin häitä varten.

Häävalmistelut alkavat muutenkin olla melko hyvällä mallilla. Kutsut ovat menneet perille jo pari viikkoa sitte ja ilmoittautumisiakin on tullut jo ihan kivasti. Tosin on myös asioita, joita ei ole vielä päätetty, kuten kukka-asiat ovat vielä osittain suunnitteluasteella. Ideoita kyllä on, mutta saa nähdä mitä lopulta toteutetaan. Eilen kuuntelimme vanhoja suosikkilevyjämme ja valitsimme niiltä sopivaa musiikkia häitä varten. Hyvää musiikkia on niin paljon! Suurimman osan häiden musiikista soittaa tietysti ihan loistava bändi, mutta loppuillasta jää vielä aikaa myös levymysiikille.

Täytyy vielä mainita uusi reumaoire, istuinkyhmyni ovat nimittäin alkaneet kipuilla ajoittain. Ensin ihmettelin erikoista pakarakipua, joka liittyy monesti istumiseen. Tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin kivun liittyvän istuinkyhmyihin ja löydettyäni kuvan selkärankareuman tavallisimmista atriiteista ja entesiiteistä, löytyi selitys oireille. Tuo kyseinen kuva muuten löytyy osoitteesta http://terveyskeskus.net/forum/index.php?topic=16.0

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Touhua riittää...

Viikonloppuna saatiin tehtyä hääkutsut loppuun ja vietyä ne postilaatikkoon eli ehkä jo tänään sukulaisten ja ystävien postilaatikkoon tipahtaa vaaleanpunainen kirjekuori :) Pikkuhiljaa alkaa tuntua siltä, että häät ovat ihan kohta, kolmen kuukauden päästä juhlat on jo juhlittu. Sääkin alkaa jo hieman vaikuttaa siltä, että kesä on kohta täällä. Sunnuntaina pääsimme ajelemaan jo katto auki ihanassa auringonpaisteessa ja teimme parvekkeen kevätsiivouksen, jonka jälkeen grillasimme kesän ensimmäiset makkarat.

Maanantaillekkin riitti touhua. Aamulla sain varattua päivystysajan hammaslääkäriin viisaudenhampaan vuoksi. Töistä siis pikaisen mäkkäriaterian jälkeen Tilkan hammasklinikalle, jossa pääsin eroon vaivanneesta hampaasta. Sieltä sitten pyöräilin suoraan Reumayhdistyksen toimistolle Kotkankadulle, jossa oli Nuorten aikuisten ryhmän tapaaminen. Oli taas mukava vaihtaa kuulumisia ja kokemuksia ja lupauduinpa ottamaan hieman aktiivisemman roolin ryhmän toiminnan suhteen. Siinäpä se maanantai sitten olikin, ei muuta kuin kotiin iltapalalle ja suihkun kautta nukkumaan.

Tässäpä vielä yksi otos tältä aamulta :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Voihan jalka :(

Alan olla melko kyllästynyt oikean jalkani kipuiluun. Tätä on nyt jatkunut lähes puoli vuotta, eikä monesta piikistä ja lääkityksestä huolimatta ole tapahtunut juurikaan edistystä asian suhteen. Nyt pahin kipukohta on vaihtanut paikkaa päkiästä jalkapöytää.

Olen kuitenkin vakaasti päättänyt etsiä sellaisen aerobista kuntoa kehittävän ryhmäliikumtatunnin, josta en kipeytyisi. Olen seurannut jo useamman kerran salilla ollessani alakerrassa meneillään ollutta bodycombat tuntia, joka on näyttänyt siltä että ei sisällä kovin paljon hyppelyä. No tänään sitten päätin uskaltautua kokeilemaan kyseistä tuntia. Eihän siinä järin paljon sitä hyppimistä ollut ja niistä vähistäkin jätin suurimman osan tekemättä, mutta sen verran niitä sitten kuitenkin kertyi, että kotimatkan kävely, joka on ehkä korkeintaan puoli kilometria, tuntui melko tuskaiselta. Inhottavinta tässä on se, että jaksaisin kyllä hyppiä ja pomppia ja nyt joudun seistä töllöttämään kun muut ympärillä tekevät tehokasta treeniä. Tekisi mieli kuuluttaa koko salille, että kyllä minäkin haluaisin hyppiä, mutta kun on tämä hemmetin reuma!

No sitten jotain mukavampaakin. Saimme eilen vihdoin suunniteltua tekstejä häiden kutsukortteihin. Yllättävän vaikeaa voi olla tuollainen pieneltä tuntuva asia. Varsinaisen kutsun lisäksi kirjoitin jonkinmoisen info-lehtisen, johon tuli ajo-ohjeita ja muuta tarpeellista. Viikonlopun ohjelmassa olisi siis kutsujen valmiiksi saattaminen.

Nyt rahkaa ja marjoja, että jaksaa nukkua :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Superviikon tunnelmia

Viime viikko oli todellakin super, erityisesti vietimme ihan supermukavan viikonlopun J:n kanssa.

Torstainen laulututkinto meni ihan kohtuullisesti. Paremminkin olisi voinut mennä ellei jännitys olisi saanut suutani kuivumaan varsinaiseksi Saharan autiomaaksi. Sain kuitenkin suoritettua tutkinnon arvosanalla hyvä, joka on ihan riittävä. Tutkinnon jälkeen minulla jäi hieman aikaa, joten suunnistin Lahden Konttiin, joka on toiminut toisena päävaatettajanani jo usean vuoden ajan. Sieltä tarttui taas mukaani kassillinen vaatteita; kahdet merkkifarkut, yksi hame, kaksi toppia ja yksi liivi. Hintaa ostoksille kertyi 22 euroa :D Juuri Lahden kirppisten hintataso on saanut minut pysymään niiden kanta-asiakkaana Helsinkiin muuton jälkeenkin. Muutaman visiitin jälkeen Helsingin kirppareille tein sen päätelmän, että hankin vaatteeni edelleen Lahdesta. Poikkeuksiakin varmasti toki löytyy Helsingistäkin.

Perjantaina puhelimeeni kilahti iloinen viesti: "Tilaamanne koru on noudettavissa liikkeestämme." Vihkisormukseni oli saapunut oikeassa koossa Lapponian liikkeeseen. Ai että se on kaunis :) Samalla kävin ostamassa Sokokselta jo jonkin aikaa ihailemani Eccon sandaalit. Reuman myötä kenkävalintoja ohjaa kauneuden lisäksi entistä enemmän myös se, miltä kengät tuntuvat jalassa. Erityisesti pohjan paksuudella on enemmän merkitystä, koska päkiät ovat hellät ja jos jokainen hiekanmuru tuntuu kengän pohjan läpi, on kävely melkoista tuskaa. Niinpä viimeaikaiset kenkäostokseni ovat olleet Eccon kauniita, mutta myös tosi hyvän tuntuisia kenkiä.

Viikonlopun aloituksen kruunasi vielä Nollassa syöty diiliateria ja elokuvissa katsottu uusi American pie. Nollassa ylätysmenun ruoka oli ihan hyvää, mutta paikka oli minun makuuni liian kolkko. Sen sijaan American pie oli tosi hyvä, ennakko-oletuksestani poiketen.

Lauantaina suuntasimme Turkuun ja Kisulinen putiikkiin, jossa pääsin ensimmäistä kertaa sovittamaan korsetin lisäksi myös hääpuvun helmaa. Puku on niin kaunis, vaikka korsetti ei ole vielä lopullisesta kankaasta ja helma rakennettiin päälleni nuppineuloilla. Kauneuden lisäksi puku myös tuntuu päällä uskomattoman hyvältä. Korsetti on minun mitoillani tehty, joten sitä ei tarvitse nykiä, eikä kainaloihin tai selkään tule inhottavia makkaroita. Helmakin mukailee jokaista liikettäni kuin unelma, joten laahuksen jäämisestä jalkoihin ei ole pelkoa. Sovituksen lisäksi pääsin valikoimaan pitsejä pukuun ja hieman keskustelimme myös sulhasen juhlapukeutumisesta.

Myös lauantai-ilta jatkui mukavasti räntäsateesta huolimatta. Olemme pitkään suunnitelleet, että pitäisi testata lähellä olevia ravintoloita, eikä aina suunnata keskustaan. Niinpä päädyimme Juttutupaan, josta matka jatkui Rytmiin. Molemmat paikat olivat todella mukavia. Enää ei ole syytä poistua Pitkänsillan eteläpuolelle kuin työmatkoilla :)

Rytmissä ilta venähti sen verran, että sunnuntaille suunniteltu parvekkeen siivoaminen ja kutsukorttien tekstin suunnittelu jäivät väliin. Myös salille meno jäi, joten nyt selkä taas muistuttelee liikunnan tärkeydestä... Tänään pitää yrittää jaksaa jumppailla kotona sen jälkeen, kun olemme piipahtaneet Lahdessa. J menee kannustamaan Pelicansia jäähallille ja minä vietän laatuaikaa ystävän seurassa.

Aurinkoista maanantaita kaikille! :D

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäinen sujui mukavasti vanhempien ja kummitädin vierailun merkeissä. Perjantai vietettiin koko päivä sisätiloissa yöpuvut päällä ja reipastuttiin vasta lauantaina pienelle ostoskierrokselle keskustaan. Sunnuntaina käytiin Kallion kirkossa jumalanpalveluksessa. Oli kyllä erilaista kuin mihin on Oulussa tottunut. Ihmiset tulivat ja menivät kesken kirkonmenojen, pappi ei ollut etsinyt luettavia kohtia valmiiksi vaan selaili kirjaansa tovin ennen rukousten aloittamista ja kanttorilla oli hyvin omintakeinen soittotapa. Homma meinasi mennä lopulta ihan nauruksi, mutta pääsiäinenhän onkin ilon juhla :D

Kirkonmenojen jälkeen päätettiin vielä lähteä tutustumaan Urho Kekkosen museoon, mutta valitettavasti emme päässeet sisälle paikalla tapahtuneen kuolemantapauksen vuoksi. Joimme kuitenkin kahvit kahvila Adjutantissa, jossa oli kyllä harvinaisen töykeää palvelua.

Maanantaina olikin aika jo vieraiden lähteä kotimatkalle. Eroaminen on aina haikeaa, kun tietää, että seuraavaan tapaamiseen on pitkä aika. Tällä kertaa ei onneksi ole kuin vajaa seitsemän viikkoa kesäloman alkuun, jolloin menen viikoksi Ouluun.

Kokeiluni gluteenittomasta ja maidottomasta ruokavaliosta jäi melko lyhyeksi. Muutaman päivän jälkeen kokeilun aloituksesta tulin niin huonovointiseksi, että oli pakko palata takaisin normaaliin syömiseen. Tuon kokeilun myötä kuitenkin huomasin, että punaisella lihalla saattaa olla vaikutusta reumakipujen voimakkuuteen. Niin ollen olen nyt ollut lähes ilman punaista lihaa reilun viikon. Jalka olikin melko hyvänä, kunnes maanantaina söin pizzan, jossa oli suurta herkkuani parmankinkkua. Toki asiaan voi vaikuttaa myös maanantain pieni kävelylenkki, mutta toisaalta lauantainen kaupoissakiertely ei vaikuttanut. Täytyy jatkaa asian tarkkailua.

Tällä viikolla on taas paljon mukavaa tiedossa, kun torstaina on pitkään valmisteltu laulututkinto ja lauantaina pääsen Turkuun sovittamaan hääpukua. Tällä kertaa puvussa on korsetin lisäksi myös helma, jännittävää :)

lauantai 17. maaliskuuta 2012

Piikki n:o 2

Torstaina oli jalan toinen piikitys. Tällä kertaa kortisonia laitettiin taas kahteen varpaaseen ja edellistä kertaa enemmän. Pääsin piikityksen yhteydessä kokemaan myös opetussairaalan tunnelmaa, kun kesken piikitysoperaation huoneeseen pelmahti vajaan kymmenen hengen porukka opiskelijoita ohjaajansa kanssa. Heillä oli kuulemma ollut juuri aiheena selkärankareuma ja minä olen tyyppiesimerkki kyseistä sairautta sairastavasta potilaasta. Niinpä jäin vielä piikityksen jälkeen vastailemaan opiskelijoiden kysymyksiin. 

Eilinen menikin sitten sohvalla makoillessa ja jalkaa lepuuttaessa. Katselin siinä sitten viikon mittaan katsomatta jääneitä telkkariohjelmia ja koukutuin jo ensimmäisen jakson jälkeen tiistaina alkaneeseen Subin Iholla-sarjaan. Tosin J oli sitä mieltä, että se ei tunnu tekevän minulle hyvää, kun saa mieleni synkäksi. Itse en sanoisi mielialaani sarjaan liittyen synkäksi vaan mietteliääksi. Toisten naisten elämä saa pohtimaan myös omaa elämäänsä. 

Niin kiva kuin löhöilypäivä olikin, selkä kyllä tänä aamuna muistutteli liikunnan tärkeydestä. Onneksi maha on kuitenkin toipunut viime viikon särkylääkekokeilusta. Ainakin minun kokemukseni mukaan ruuansulatusentsyymit ovat auttaneet mahaa toipumaan. Aluksi kokeilin Nogasin-ruuansulatusentsyymejä ja niiden loppuessa ostin kokeiluun Elivon ruuansulattajia. Elivo auttaa hiilihydraattien sulatuksen lisäksi myös rasvojen ja proteiinien pilkkomisessa. En kylläkään aio noita tuotteita lopun ikääni syödä vaan tarkoitus on nimenomaan saada vatsa kuntoon.

Sitten vielä vähän hääjuttuja. Vein tällä viikolla jouluna J:ltä saamani vihkisormuksen pienennettäväksi. Tai oikeastaan sormusta ei pienennetä vaan minulle tilattiin uusi pienempi sormus mittatilauksena. Sain siis erittäin hyvää palvelua Kampin Lapponia-myymälästä. Vaikka sormusta ei ollut ostettu heidän myymälästään, he tilasivat tilalle sopivan sormuksen tehtaaltaan. Myös hääpaikan koristelu alkaa hahmottua. Suunnittelimme hovifloristinamme toimivan A:n kanssa kukka-asetelmia pöytiin viime viikonloppuna. Taas täytyy olla niin iloinen, että on lähipiirissä taitavia ja idearikkaita ihmisiä, eihän näistä häistä tulisi muuten mitään :D 

Lopuksi vielä kuva eilen leipomistani kuppikakuista, joilla juhlistimme J:n kanssa viisi vuotta kestänyttä yhteistä taivaltamme. Vuosipäivä oli oikeasti jo viikko sitten, mutta me unohdimme sen silloin... :)


maanantai 27. helmikuuta 2012

Paluu arkeen

Olipas kiva loma :D

Loppuloma sujui mukavasti kaason piristävässä seurassa. Lauantaina käytiin hankkimassa askartelutarpeita sunnuntain urakkaa eli kutsukortteja varten. Askartelutarvikkeet ovat kyllä kalliita, huh. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvät tarvikkeet ovat avain onnistuneeseen lopputulokseen ja säästävät hermoja. Itse olisin varmaan alkanut ähräämään Erikeeperin kanssa ja joutunut tekemään homman moneen kertaan. Nyt minulla oli asiantuntija mukana, joten liimaaminen tapahtui läpinäkyvällä kaksipuolisella teipillä ja jonkinlaisilla valmiilla liimatäplillä. Itse askartelu kesti alle kaksi tuntia ja lopputulos oli oikein hyvä :) Laitan kuvia kunhan kortit on postitettu eli kylläkin vasta toukokuussa.

Tänään oli sitten paluu arkeen eli töihin. Samalla on tarkoitus hieman remontoida ruokailua, koska lomalla herkuttelu sai vanhan vaivan, närästyksen, jälleen pahenemaan. Nyt olisi siis tarkoitus korjata tuo asia, eikä muutaman kilon painonpudotuskaan pahaa tekisi, vaikka en ylipainoa olekkaan kerännyt. Eniten toivoisin kuitenkin entistä enemmän kiinteyttä ylävartaloon, että morsiuspuku näyttäisi päälläni mahdollisimman hyvältä.

Nyt täytyy alkaa valmistautua sh'bam tunnille, joka muuten on tosi mukavaa, vaikka en yleensä erityisemmin tanssillisista tunneista pidäkkään.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Lomailua

Keskiviikkona kävin toisen kerran HUSin fysioterapeutilla. Käynti oli kyllä yhtä turha kuin edelliselläkin kerralla. En oikein tiedä, mikä tarkoitus noilla käynneillä on, mutta itselleni ne eivät ole antaneet kyllä yhtään mitään. Fysioterapeutti on ainoastaan käynyt läpi tietoa selkärankareumasta ja testannut lihasvoimaani. Kaiken mitä olen noilla käynneillä kuullut, olen tiennyt jo ennestään ja lihaskuntomittauksistakaan en tunne tällä hetkellä olevan erityistä hyötyä. Keskiviikkona yritin valittaa jalkapohjan kireita lihaksi, kun ajattelin että josko vaikka saisin niihin jonkinlaista hoitoa, mutta terapeutti vaan totesi, että seuraillaan jalkoja, kun askellus vaikuttaa ihan hyvältä. Myöskään pohjallislähetettä en saanut tuosta samaisesta syystä. No hyvähän se tietysti on, että askellus on hyvä eikä pohjallisia tarvitse, säästyvätpähän myöhemmäksi jos tarvetta ilmenee.

Sen verran jalat ja muukin kroppa on ollut hyvässä kunnossa, että olemme käyneet kahteen otteeseen loman aikana J:n kanssa pelaamassa sulkapalloa. Melko onnetonta minun pelaamiseni on, mutta ihan mukavaa yhdessäoloahan tuo sulkapallon pelailu on. Muutenkin liikuntainto on ollut tällä viikolla kohdallaan. Eilen kävinkin heti aamusta salilla tekemässä viikon toisen treenin, joka kulki tosi hyvin. Voi kun aina voisi käydä urheilemassa heti aamusta, kun on hyvin virtaa. Työaikani ovat kuitenkin sellaisia, että harjoittelu pitäisi aloittaa aamulla ennen viittä, joten aamupäivätreenit saavat odottaa kesäkuuhun, jolloin alkaa kesäloma.

Keskiviikkona piipahdimme fysioterapian jälkeen Itäkeskuksessa vierailulla olleiden kavereiden kanssa. Itäkeskuksen Haloselta löysin etsimäni hääkengät, jotka ovat mielestäni kauniit, eikä hintakaan päätä huimannut (55e) :) Onneksi kyseistä mallia oli vielä jäljellä yksi pari kokoa 35. Vein itse asiassa koko valkoisten satiinikenkien hyllystä viimeisen kokoa 35 olevan parin. Suosittelen kyllä kaikille valkoisia satiinikenkiä etsivälle Halosella piipahtamista. Tässä vielä muutama kuva kaunokaisistani.

tiistai 21. helmikuuta 2012

Loman aloitus

Varsinainen loma alkoi perjantaina, kun suuntasimme J:n ja ystäväpariskunnan kanssa Tallinnaan. Onnistuimme saamaan yöpaikaksemme J:n ammatiliiton asunnon aivan Virukeskuksen lähellä, josta oli sitten helppo käydä vanhassakaupungissa kiertelemässä. Lauantaiaamuna suunnistimmekin Radisson bluen ihanan aamupalan jälkeen kaupunkikierrokselle, josta näpsin muutaman turistikuvan. Kuvailu jäi kuitenkin melko vähäiseksi, koska matkaseurani ei ollut kovin innokasta seisoskelemaan paikoillaan joka kymmenen metrin välein odottamassa, jotta saisin kaikki kuvaukselliset kohteet ikuistettua. Näin ollen päätin keskittyä vanhankaupungin tunnelman kokemiseen ja itseni pystyssä pitämiseen sohjoisilla ja liukkailla kaduilla.

 

 Matkan yhtenä tavoitteena oli löytää minulle hääkengät, mutta valitettavasti kengät jäi saamatta. Olin listannut jo kotona useampia liikkeitä, joista Rainbown kenkiä piti löytyä, mutta valitettavasti löysimme vain yhden kyseisistä paikoista. Muut olivat joko muuttaneet tai sen verran kaukana, että emme viitsineet niitä lähteä etsimään, kun huomasimme että lähteenä käyttämieni nettisivujen tiedot olivat hieman vanhentuneita.  Yksiä ihania Rainbown avokkaita pääsin kuitenkin sovittamaan, mutta kuten yleensä avokkaiden kanssa, myös nuo kyseiset kaunottaret olivat minulle kannasta niin leveät etteivät pysyneet jalassa. Luovutettuamme kenkien metsästyksen suhteen, keskityimme toistemme hyvästä seurasta ja Tallinan tarjoamista herkuista nauttimiseen :)


Reissu oli kaikin puolin onnistunut, se sai loman mukavasti alkuun ja piristi hieman maassa ollutta mieltäni. Varpaatkin olivat koko reissun melko hyvänä, vaikka hieman pelkäsin kuinka ne kestävät kaupungilla kävelyn. Itse asiassa varpaat eivät vaivanneet lainkaan, mutta pitkään jatkunut huono kävely oli saanut jalkapohjan lihakset melkoiseen jumiin, joka hieman vaikeutti kävelyä. Onneksi jumituskin on helpottamaan päin. Sen sijaan reissun jälkeen alaselkä on alkanut vaivaamaan. Selkä siis selvästi ärtyy runsaasta paikoillaan istumisesta ja tietysti vieraasta sängystä. Viime yön  sai onneksi taas nukkua omalla ihanalla futonilla, joka on tehnyt todella hyvää selälleni.


Eilen piipahdin vielä reissusta kotiutumisen jälkeen Helsingin reumayhdistyksen nuorten aikuisten ryhmässä. Oli mukava tavata muita samanlaisessa tilanteessa olevia ihmisiä ja kuulla toisten kokemuksia sairauden hoidosta. Sainpa hieman neuvojakin liittyen sopeutumisvalmennuskuntoutukseen hakeutumiseen. Sitä täytyykin alkaa selvittelemään, kunhan menen töihin ensi viikolla.

Tämä viikko kuitenkin lomaillaan. Tosin joka päivälle alkaa jo olla jotain tekemistä, mutta mukavaa sellaista :)



keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Päänsärkyä...

Tällä viikolla ei kestä olla piikkikammoinen. Maanantaina otettiin Salazopyrinin turvakokeet ja tänään otettiin vielä niiden kaveriksi kilpirauhaskokeet. Turvakokeiden tulokset sain jo eilen ja kaikki oli edelleen kunnossa. Jostakin syystä tulehdusarvot tuntuvat nyt koko ajan vähän olevan noususuunnassa, mutta jospa huominen kortisonipiikki rauhottaisi tilannetta. Piikitysjälkiä siis lötyy. Salille mennessä tuli mieleen, että mitäköhän ihmiset ajattelevat piikitetyistä kyynärtaipeistani...

Iltapäivällä töistä tullessa alkoi hiipiä päänsärky, joka on onneksi minulle melko harvinaista. Mietin jo hetken, että jätän liikunnan tältä päivältä väliin, mutta loppuviikon mennessä kortisonipiikin jälkeen jalkaa lepuuttaessa ja Tallinnassa, päätin raahautua salille. Valitsin kuitenkin tunniksi hot venyttelyn, joka osoittautuikin oikein hyväksi valinnaksi. Hieman varvas vaivasi alun aurinkotervehdyksissä, mutta muuten tunti meni oikein mukavasti ja tunnin jälkeen päänsärkykin oli hieman hellittänyt.

Tänään taas on mietitty häitäkin, lähinnä budjetin osalta. Budjetti tuntuu aina hieman elävän, samoin kuukausittainen säästötahti. Iloinen yllätys tämän päivän laskelmissa oli se, että loppukuukausina ei tarvitsekkaan säästää ihan niin paljon kuin olin kuvitellut, sen verran olimme saaneet säästötiliä kartutettua kaikenlaisten muuttomenojen ohessakin :) Koko ajan ajatuksena on ollut, että pyrimme pitämään budjetin kohtuullisena ja keskittymään meille tärkeisiin asioihin eli minun pukuun, ruokaan ja hyvään bändiin. Kaikki muu sitten onkin vähemmän tärkeää, joten esimerkiksi koristeluihin emme aio käyttää kovinkaan suuria summia.

Tulipas hieman aiheesta toiseen poukkoilevaa tekstiä, mutta laitan sen tämän sumuisen pään syyksi :)

sunnuntai 12. helmikuuta 2012

Reipas sunnuntai

Eilisen löhöilypäivän jälkeen oli ihana herätä pirteänä tähän aamuun. Heti aamupalan jälkeen lähdimmekin testaamaan J:n uusia luistimia eli reippailimme Kaisaniemen kentälle, jossa liitelimme jäällä hetken aikaa.

Suihkun ja vaatteiden vaihdon jälkeen suuntasimme Silk clubin brunssille, jonne olimme ostaneet diilin jo ennen joulua. Ruoka oli perushyvää ja vatsa tuli täyteen. Ei ole kuitenkaan edelleenkään Fazerin voittanutta :) Ruoan jälkeen suuntasimme vielä elokuviin katsomaan Vuosaaren. Elokuva oli odotusteni mukaisesti melko synkkä ja ajatuksia herättävä.

Hääsuunnitelmatkin ovat tässä viikonlopun aikana taas hieman selkiytyneet. Lähetin kaasolle viikolla kuvia korteista, jotka miellyttivät minua. Noiden kuvien pohjalta kaaso oli sitten ideoinut enemmän häiden kutsukorteiksi sopivamman version. Myöskin häille vihdoin keksimääni teemaan sopivat kukka-asetelmat ovat kuulemma hahmottuneet kukista vastaavan veljen tyttöystävän päässä. Ihanaa, kun on ihmisiä joiden makuun ja taitoihin voi luottaa, eikä tarvitse kaikkea suunnitella ja miettiä yksin tai sulhon kanssa. Kaiken huipennukseksi pukuuni sopivat kengät taisivat löytyä Stockmannin hääpalvelussa pyörähtäessäni :D Kengät olivat jopa niin hyvän tuntuiset, että edes tällä hetkellä melkoisen huonossa kunnossa oleva isovarvas ei tuntunut niissä ihan kamalan pahalta ja tietysti olivat myös todella kauniit.

Huomenna sitten taas aamulla reippaana labraan Salazopyrinin turvakokeisiin. Toivottavasti edelleen kaikki arvot ovat kohdillaan. Mukavaa tulevaa viikkoa kaikille!

torstai 2. helmikuuta 2012

Lääkkeet!

Reumadiagnoosin saatuani sain tietysti vaivaani lääkkeitä. Koska tulehduskipulääkkeet eivät tee minulle hyvää, kuten jo aiemmassa tekstissä totesin, sain suoraan antireumaattisen lääkkeen Salazopyrinin. Olen läheltä seurannut, kuinka kyseinen lääke saattaa saada ihmiset sekoamaan täydellisesti, niin veriarvoiltaan kuin käytökseltään, joten olin "hieman" peloissani asian suhteen.

Lääkkeen aloitus sujui kuitenkin hyvin, samoin ensimmäinen annostuksen lisäys. Toinen annostuksen lisäys ei sitten mennytkään ihan ongelmitta. Ensin kadotin totaalisesti ruokahaluni ja sitä seurasi niin huono olo ja heikotus, että pari iltaa meni sohvan omana. Onneksi annostuksen pienennys palautti ruokahaluni ja olokin koheni. Nyt olisi sitten vaan edessä uusi yritys, koska varpaat ovat taas melkoisen kipeät :( Suurin helpotus on kuitenkin se, että ainakin tähän asti veriarvot ovat pysyneet kunnossa.

Lääkityksen lisäksi on onneksi ollut iloisempaakin pohdittavaa, nimittäin kovaa vauhtia lähestyvät häät. Kaaso on tulossa muutaman viikon päästä kyläilemään ja silloin olisi tarkoitus ainakin aloittaa kutsukorttien askartelu. En vaan meinaa millään saada kiinni siitä, millaiset niistä haluaisin. Toinen asia jota olen pohdiskellut, on hääpaikan koristelu. Haluaisin jotain yksinkertaista ja tyylikästä, joka ei vaadi kamalan paljon vaivaa. Eilisen selailinkin niin ahkerasti netistä kaikenlaisia hääsivuja, että kahdeksan aikaan oli pakko lopettaa, koska alkoi näyttää sumuiselta. Se on kuitenkin selvä, että vaaleanpunaista täytyy olla :)