Viime viikko oli todellakin super, erityisesti vietimme ihan supermukavan viikonlopun J:n kanssa.
Torstainen laulututkinto meni ihan kohtuullisesti. Paremminkin olisi voinut mennä ellei jännitys olisi saanut suutani kuivumaan varsinaiseksi Saharan autiomaaksi. Sain kuitenkin suoritettua tutkinnon arvosanalla hyvä, joka on ihan riittävä. Tutkinnon jälkeen minulla jäi hieman aikaa, joten suunnistin Lahden Konttiin, joka on toiminut toisena päävaatettajanani jo usean vuoden ajan. Sieltä tarttui taas mukaani kassillinen vaatteita; kahdet merkkifarkut, yksi hame, kaksi toppia ja yksi liivi. Hintaa ostoksille kertyi 22 euroa :D Juuri Lahden kirppisten hintataso on saanut minut pysymään niiden kanta-asiakkaana Helsinkiin muuton jälkeenkin. Muutaman visiitin jälkeen Helsingin kirppareille tein sen päätelmän, että hankin vaatteeni edelleen Lahdesta. Poikkeuksiakin varmasti toki löytyy Helsingistäkin.
Perjantaina puhelimeeni kilahti iloinen viesti: "Tilaamanne koru on noudettavissa liikkeestämme." Vihkisormukseni oli saapunut oikeassa koossa Lapponian liikkeeseen. Ai että se on kaunis :) Samalla kävin ostamassa Sokokselta jo jonkin aikaa ihailemani Eccon sandaalit. Reuman myötä kenkävalintoja ohjaa kauneuden lisäksi entistä enemmän myös se, miltä kengät tuntuvat jalassa. Erityisesti pohjan paksuudella on enemmän merkitystä, koska päkiät ovat hellät ja jos jokainen hiekanmuru tuntuu kengän pohjan läpi, on kävely melkoista tuskaa. Niinpä viimeaikaiset kenkäostokseni ovat olleet Eccon kauniita, mutta myös tosi hyvän tuntuisia kenkiä.
Viikonlopun aloituksen kruunasi vielä Nollassa syöty diiliateria ja elokuvissa katsottu uusi American pie. Nollassa ylätysmenun ruoka oli ihan hyvää, mutta paikka oli minun makuuni liian kolkko. Sen sijaan American pie oli tosi hyvä, ennakko-oletuksestani poiketen.
Lauantaina suuntasimme Turkuun ja Kisulinen putiikkiin, jossa pääsin ensimmäistä kertaa sovittamaan korsetin lisäksi myös hääpuvun helmaa. Puku on niin kaunis, vaikka korsetti ei ole vielä lopullisesta kankaasta ja helma rakennettiin päälleni nuppineuloilla. Kauneuden lisäksi puku myös tuntuu päällä uskomattoman hyvältä. Korsetti on minun mitoillani tehty, joten sitä ei tarvitse nykiä, eikä kainaloihin tai selkään tule inhottavia makkaroita. Helmakin mukailee jokaista liikettäni kuin unelma, joten laahuksen jäämisestä jalkoihin ei ole pelkoa. Sovituksen lisäksi pääsin valikoimaan pitsejä pukuun ja hieman keskustelimme myös sulhasen juhlapukeutumisesta.
Myös lauantai-ilta jatkui mukavasti räntäsateesta huolimatta. Olemme pitkään suunnitelleet, että pitäisi testata lähellä olevia ravintoloita, eikä aina suunnata keskustaan. Niinpä päädyimme Juttutupaan, josta matka jatkui Rytmiin. Molemmat paikat olivat todella mukavia. Enää ei ole syytä poistua Pitkänsillan eteläpuolelle kuin työmatkoilla :)
Rytmissä ilta venähti sen verran, että sunnuntaille suunniteltu parvekkeen siivoaminen ja kutsukorttien tekstin suunnittelu jäivät väliin. Myös salille meno jäi, joten nyt selkä taas muistuttelee liikunnan tärkeydestä... Tänään pitää yrittää jaksaa jumppailla kotona sen jälkeen, kun olemme piipahtaneet Lahdessa. J menee kannustamaan Pelicansia jäähallille ja minä vietän laatuaikaa ystävän seurassa.
Aurinkoista maanantaita kaikille! :D
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahti. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Lahti. Näytä kaikki tekstit
maanantai 16. huhtikuuta 2012
tiistai 27. maaliskuuta 2012
Lahtimuistelo
Tänään Lahdessa käydessä minulle iski pienoinen ikävä Lahteen. Siellä oli jotenkin niin rauhallista ja tuttua Helsinkiin verrattuna. Arki on kyllä nyt joustavampaa ja meillä jää enemmän yhteistä aikaa J:n kanssa, kun J ei joudu käyttämään työmatkoihin montaa tuntia päivässä. Tiedän kyllä myös sen, että pikkuhiljaa myös Helsinki alkaa tuntua vielä nykyistä enemmän kodilta.
Lahden kaipuu sai minut myös muistelemaan sitä, kun muutin Lahteen heti valmistumiseni jälkeen. Olimme tunteneet J:n kanssa muutaman kuukauden, kun minun piti alkaa etsimään töitä itselleni. Selasimme yhdessä Mollin sivuja ja etsimme sellaisia paikkakuntia työilmoituksista, joilta myös J voisi myöhemmin löytää töitä ja josta ei olisi kohtuuttoman pitkä matka Savonlinnan, jonne J tuolloin vielä jäi asumaan. Päädyin siis Lahteen.
Vuoden reissaaimme joka viikonloppu jompi kumpi toisen luo (J huomattavasti enemmän kuin minä), kunnes J löysi seuraavana keväänä itselleen työpaikan Helsingistä. Tuolloin ostimme ensimmäisen yhteisen asunnon ja muutimme ensimmäistä kertaa virallisesti yhteen. Toki olin viettänyt J:n luona edellisen kesän, joten ihan uusi juttu ei yhteiselo enää ollut. Vaikka nyt tuntuu hurjalta, kuinka nopeasti säntäsimme pankkiin hankkimaan yhteistä asuntolainaa, tuntui se silloin ainoalta järkevältä ja oikealta ratkaisulta. Voi sitä onnenpäivää, kun vuoden etäsuhteen jälkeen pääsimme muuttamaan saman katon alle :D

maanantai 26. maaliskuuta 2012
Viikon aloitus
Taudista on toivuttu ja uusi viikko saatu käyntiin. Eilen oli jo parempi olo, joten pystyin tekemään muutakin kuin makaamaan sohvalla. Onneksi, koska selkä olisi varmaan sanonut lopullisesti sopimuksen irti ellei olisi saanut hieman liikettää. Liikkeestä huolimatta viime yö oli melko huono, kun aamuyöstä jokainen liike alkoi herättää kipuun. Ensi yöksi taidan ihan suosiolla ottaa yhden Panadolin.
Tämä viikko onkin sitten yhtä haipakkaa. Tänään olin laulutunnilla ja huomenna lähden suoraan töistä Lahteen, jossa on taas laulutunti. Perjantaina suunnataan toistamiseen Lahteen tapaamaan kavereita ja laitattamaan minun hiukset kuntoon. Käyn siis edelleen Lahdessa luottokampaajallani. Edellisestä kerrasta on kulunut luvattoman pitkä aika, yli kolme kuukautta, ja juurikasvu alkaa olla melkoinen.
Lopuksi vielä yksi melko talvinen kuva eiliseltä kävelyretkeltä Seurasaaresta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)