Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kipu. Näytä kaikki tekstit

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syysliikuntakauden avaus

Tänään se alkaa, sen on pakko alkaa, nimittäin uuden liikuntakauden. Sen piti alkaa jo viime viikolla, mutta tiistaille suunniteltu liikunta jäi väliin järkyttävän huimauksen vuoksi. Jo maanantaina korvat olivat lukossa ja tiistaina töissä oli jo vaikeuksia kuulla oppilaiden vastauksia. Lisäksi alkoi pikkuhiljaa voimistuva huimauksen tunne. Kotiin päästyäni ja pitkälleen mentyäni en enää päässytkään ylös ilman järkyttävää kiertohuimausta ja pahoinvointia. Seuraavana päivänä lääkäri teki saman diagnoosin kuin hoitaja pari vuotta sitten, eli hyvänlaatuinen asentohuimaus.

Tuon myötä siis tiistain liikunta jäi väliin, kuten myös koko loppuviikon, lukuunottamatta eilistä, jolloin kävimme seitsemän kilometrin lenkin Nuuksion kansallispuistossa. Syksy on kyllä paras vuodenaika olla metsässä :)

Tänään on pakko jaksaa kammeta itsensä Lady linelle ettei paino ala hilaamaan kovin paljon ylös eikä reuma ala ärtymään. Eilen oli jo taas rintaranka ja vähän selkäkin kipeänä tästä liikkumattomuudesta, eikä ne ruokailutottumuksetkaan ole taas olleet ihan optimaaliset. Nyt sitten ei ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa tekemään asialle jotain!

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Häidenalusviikon tunnelmia

Onpas taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Viime viikolla haettiin minun puku Kisulta ja varakaasona toimiva Jo harjoitteli pari tuntia korsetin sitomista. Suosittelen aitoa korsettia ja muutenkin Kisun pukuja kaikille! Nyt puku ja kaikki muukin häärekvisiitta on saatu Ouluun ja hääjärjestelyt alkavat olla hyvällä mallilla.

Selän vointi on ollut ihan hyvä verrattuna viikontakaiseen kyyneliin kirvoittaneeseen kipuun. Välillä yläselkä muistuttelee olemassaolostaan, mutta pieni jumppatuokio ja piikkimatto ovat tuoneet avun.

Tässä vielä vähän häätunnelmia harjoituskimpun muodossa :)

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Tällä viikolla on vietetty terveellistä elämää aamulenkkeineen ja terveellisesti syöden. Ainoa ongelma syömisen kanssa on se, että ruokahalu on jotenkin vähän kateissa. Tuntuu kuin refluksitauti olisi hieman ärhäköitynyt jostain syystä. Myös yläselkä on hieman kiukutellut, erityisesti aamuisin. Tuo saattaa kyllä johtua pitkistä yöunista, joita on tullut nukuttua, kun J:lläkään ei soi herätyskello aamulla. Tällä viikolla on tullut liikuttua monena päivänä niin paljon, että tänään oli pakko ottaa huilipäivä, vaikka alunperin ajattelin mennä testaamaan bodypumpia pitkästä aikaa. Vaikka kuinka haluaisin olla supernainen ja pystyä joka päivä huimiin suorituksiin, täytyy pitää maltti ja järki mukana, ettei tarvitse sitten katua jos paikat eivät kestäkkän. Ensi viikolla palataan taas hetkeksi normaaliin päiväjärjestykseen, kun J menee pariksi viikoksi töihin ennen pidemmälle lomalle jäämistä. Sitten lähdenkin jo Ouluun tekemään viimeisiä häävalmisteluja. Tällä hetkellä koko naimisiinmeno tuntuu ihan epätodelliselta. Sitä on aina ajatellut, että sitten joskus menen naimisiin ja nyt on kuitenkin jo monta vuotta tiennyt tarkan päivänkin, mutta nyt kun se päivä alkaa olla lähellä, tuleekin epätodellinen olo. Kaikki se mitä on suunniteltu jo vuosikausia tapahtuu kolmen viikon päästä, hui! Aina kun ajattelen asiaa tuolla tavalla alkaa lennellä perhosia vatsassa. Kaiken lisäksi niissä häissä ei pitäisi olla mitään jännitettävää, koska sinne tulee vain meille oikeasti tuttuja ja tärkeitä ihmisiä. Vaikka mitä tapahtuisi, ne ihmiset ymmärtävät ja ovat meidän puolella, mutta silti jännittää, onneksi kuitenkin hyvällä tavalla :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kehon koostumus

Nyt on taas palattu kotiin ja tavalliseen lomarytmiin. Tämä lomaviikko eroaa aiemmista siinä, että myös J lomailee. Aloitimme tämän aamun yhteisellä aamulenkillä ennen aamupalaa ja pistimme välillä jopa juoksuksi :) Mikäs on lenkkeillessä, kun hankin itselleni alennusmyynnistä uuden ulkoilupuvun ja salitrikoot. Olen jo pitkään haaveillut kunnon lenkkipuvusta, mutta aina on piheys voittanut. Nyt sain yli kahdensadan vaatteet reilulla satasella, joten päätin vihdoin raaskia hemmotella itseäni. Ennen juhannuksenviettoon siirtymistä kävin kehonkoostumusmittauksessa joka tehtiin Tanita BC-418MA-laitteella. Rasvaa oli lähtenyt tammikuusta ihan mukavasti (-2,4%) ja nyt rasvaprosentti on 21% ja viskeraalisen rasvan määrä oli pudonnut parhaaseen eli 1-tasoon. Valitettavasti rasvan lisäksi oli lähtenyt myös rasvatonta massaa eli lihasta, joka ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista. Näin ollen kun aiemmin totesin, että olen vihdoin oppinut syömään oikein, taisin olla väärässä :( Lady trainer kehotti nimittäin lisäämään ruokamäärää, jotta saadaan lihakset kasvamaan eikä päinvastoin. Erityisesti pitää alkaa kiinnittää huomiota proteiininsaantiin. Olenkin hieman ihmetellyt, miksi en ole aikoihin pystynyt nostamaan salilla painomääriä ja nyt asiaan taisi löytyä selitys. Tarvitsen siis enemmän polttoainetta. Nyt vaan täytyy pyrkiä lisäämään ruokamäärää pikkuhiljaa ja nimenomaan terveellisen ruoan määrää. Totesin muuten eilen J:lle, että jos tässä reumassa on jotain hyvää niin se, että se pakottaa minut liikkumaan ja pitämään muutenkin huolta itsestäni. Muutaman päivän liikunnattomuus nimittäin sai alaselän melko kipeäksi, mutta tänään lenkin jälkeen tilanne oli jo huomattavasti parempi :)

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Flunssa ja kivut

Ensimmäinen lomaviikko on saatu hyvin käyntiin oleillen ja vähän häitä valmistellen. Tänään saimme kaason kanssa askarreltua riisipussit ja huomenna olisi tarkoitus tehdä tienvarsikylttejä.

Flunssa on saanut minut taas muistamaan, että sairastan sellaista kuin selkärankareumaa. Selkä on ollut tosi pitkään lähes oireeton, mutta flunssasta johtuva liikkumattomuus on saanut aikaan sen, että jopa alaselkä on oireillut. Toivottavasti flunssaa talttuu, että ensi viikolla kun palaan kotiin, pääsen tekemään paluun myös salille. Toki olen yrittänyt tehdä jumppaliikkeitä, ettei selkä tee totaalista tenää, mutta se ei tunnu riittävän.

Olen muuten ollut toteavinani, että säännöllinen maitohappobakteerien syöminen vaikuttaisi reumaoireisiin. Jokin aika sitten Lactophilusjauheet pääsivät loppumaan ja mielestäni jo muutaman päivän tauko vaikutti olotilaan. Voihan olla, että kyse oli jostain muustakin, mutta uskon yhä vahvemmin siihen, että reuma on suolistoperäinen tauti.

Tässä kuva tämänpäiväisistä askarteluista.

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ihana kevät :)

Vaikka ulkona onkin ollut tämän viikonlopun melko kylmä, niin kyllä silti kevät on täällä!

Tänään on vietetty äitienpäivää ja J:n syntymäpäivää nukkumalla pitkään, kävelylenkin ja kahvittelun yhdistelmällä, salitreenillä ja herkullisilla itse alusta asti valmistetuilla tortilloilla.
Viikonloppu on muutenkin mennyt tosi mukavasti. Eilen sain viettää harvinaista laatuaikaa kummini kanssa, joka vieraili luonamme ensimmäistä kertaa koskaan. Olemme kyllä tavanneet säännöllisesti muutaman kerran vuodessa joko minun tai hänen vanhempien luona, mutta vierailut toistemme kodeissa on siis olleet vähäisiä. Kiertelimme tämän harvinaisen vieraan kanssa eilisen aamupäivän kirppareita ja piipahdimme Kallion kirjaston vieressä olleella alueella, jonne oli kokoontunut joukko Siivouspäivä-tapahtumaan osallistuneita ihmisiä myymään vanhoja tavaroitaan. Iltapäivällä saimme vihdoin käytyä hankkimassa myös J:n liivin häitä varten.

Häävalmistelut alkavat muutenkin olla melko hyvällä mallilla. Kutsut ovat menneet perille jo pari viikkoa sitte ja ilmoittautumisiakin on tullut jo ihan kivasti. Tosin on myös asioita, joita ei ole vielä päätetty, kuten kukka-asiat ovat vielä osittain suunnitteluasteella. Ideoita kyllä on, mutta saa nähdä mitä lopulta toteutetaan. Eilen kuuntelimme vanhoja suosikkilevyjämme ja valitsimme niiltä sopivaa musiikkia häitä varten. Hyvää musiikkia on niin paljon! Suurimman osan häiden musiikista soittaa tietysti ihan loistava bändi, mutta loppuillasta jää vielä aikaa myös levymysiikille.

Täytyy vielä mainita uusi reumaoire, istuinkyhmyni ovat nimittäin alkaneet kipuilla ajoittain. Ensin ihmettelin erikoista pakarakipua, joka liittyy monesti istumiseen. Tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin kivun liittyvän istuinkyhmyihin ja löydettyäni kuvan selkärankareuman tavallisimmista atriiteista ja entesiiteistä, löytyi selitys oireille. Tuo kyseinen kuva muuten löytyy osoitteesta http://terveyskeskus.net/forum/index.php?topic=16.0

torstai 19. huhtikuuta 2012

Voihan jalka :(

Alan olla melko kyllästynyt oikean jalkani kipuiluun. Tätä on nyt jatkunut lähes puoli vuotta, eikä monesta piikistä ja lääkityksestä huolimatta ole tapahtunut juurikaan edistystä asian suhteen. Nyt pahin kipukohta on vaihtanut paikkaa päkiästä jalkapöytää.

Olen kuitenkin vakaasti päättänyt etsiä sellaisen aerobista kuntoa kehittävän ryhmäliikumtatunnin, josta en kipeytyisi. Olen seurannut jo useamman kerran salilla ollessani alakerrassa meneillään ollutta bodycombat tuntia, joka on näyttänyt siltä että ei sisällä kovin paljon hyppelyä. No tänään sitten päätin uskaltautua kokeilemaan kyseistä tuntia. Eihän siinä järin paljon sitä hyppimistä ollut ja niistä vähistäkin jätin suurimman osan tekemättä, mutta sen verran niitä sitten kuitenkin kertyi, että kotimatkan kävely, joka on ehkä korkeintaan puoli kilometria, tuntui melko tuskaiselta. Inhottavinta tässä on se, että jaksaisin kyllä hyppiä ja pomppia ja nyt joudun seistä töllöttämään kun muut ympärillä tekevät tehokasta treeniä. Tekisi mieli kuuluttaa koko salille, että kyllä minäkin haluaisin hyppiä, mutta kun on tämä hemmetin reuma!

No sitten jotain mukavampaakin. Saimme eilen vihdoin suunniteltua tekstejä häiden kutsukortteihin. Yllättävän vaikeaa voi olla tuollainen pieneltä tuntuva asia. Varsinaisen kutsun lisäksi kirjoitin jonkinmoisen info-lehtisen, johon tuli ajo-ohjeita ja muuta tarpeellista. Viikonlopun ohjelmassa olisi siis kutsujen valmiiksi saattaminen.

Nyt rahkaa ja marjoja, että jaksaa nukkua :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Superviikon tunnelmia

Viime viikko oli todellakin super, erityisesti vietimme ihan supermukavan viikonlopun J:n kanssa.

Torstainen laulututkinto meni ihan kohtuullisesti. Paremminkin olisi voinut mennä ellei jännitys olisi saanut suutani kuivumaan varsinaiseksi Saharan autiomaaksi. Sain kuitenkin suoritettua tutkinnon arvosanalla hyvä, joka on ihan riittävä. Tutkinnon jälkeen minulla jäi hieman aikaa, joten suunnistin Lahden Konttiin, joka on toiminut toisena päävaatettajanani jo usean vuoden ajan. Sieltä tarttui taas mukaani kassillinen vaatteita; kahdet merkkifarkut, yksi hame, kaksi toppia ja yksi liivi. Hintaa ostoksille kertyi 22 euroa :D Juuri Lahden kirppisten hintataso on saanut minut pysymään niiden kanta-asiakkaana Helsinkiin muuton jälkeenkin. Muutaman visiitin jälkeen Helsingin kirppareille tein sen päätelmän, että hankin vaatteeni edelleen Lahdesta. Poikkeuksiakin varmasti toki löytyy Helsingistäkin.

Perjantaina puhelimeeni kilahti iloinen viesti: "Tilaamanne koru on noudettavissa liikkeestämme." Vihkisormukseni oli saapunut oikeassa koossa Lapponian liikkeeseen. Ai että se on kaunis :) Samalla kävin ostamassa Sokokselta jo jonkin aikaa ihailemani Eccon sandaalit. Reuman myötä kenkävalintoja ohjaa kauneuden lisäksi entistä enemmän myös se, miltä kengät tuntuvat jalassa. Erityisesti pohjan paksuudella on enemmän merkitystä, koska päkiät ovat hellät ja jos jokainen hiekanmuru tuntuu kengän pohjan läpi, on kävely melkoista tuskaa. Niinpä viimeaikaiset kenkäostokseni ovat olleet Eccon kauniita, mutta myös tosi hyvän tuntuisia kenkiä.

Viikonlopun aloituksen kruunasi vielä Nollassa syöty diiliateria ja elokuvissa katsottu uusi American pie. Nollassa ylätysmenun ruoka oli ihan hyvää, mutta paikka oli minun makuuni liian kolkko. Sen sijaan American pie oli tosi hyvä, ennakko-oletuksestani poiketen.

Lauantaina suuntasimme Turkuun ja Kisulinen putiikkiin, jossa pääsin ensimmäistä kertaa sovittamaan korsetin lisäksi myös hääpuvun helmaa. Puku on niin kaunis, vaikka korsetti ei ole vielä lopullisesta kankaasta ja helma rakennettiin päälleni nuppineuloilla. Kauneuden lisäksi puku myös tuntuu päällä uskomattoman hyvältä. Korsetti on minun mitoillani tehty, joten sitä ei tarvitse nykiä, eikä kainaloihin tai selkään tule inhottavia makkaroita. Helmakin mukailee jokaista liikettäni kuin unelma, joten laahuksen jäämisestä jalkoihin ei ole pelkoa. Sovituksen lisäksi pääsin valikoimaan pitsejä pukuun ja hieman keskustelimme myös sulhasen juhlapukeutumisesta.

Myös lauantai-ilta jatkui mukavasti räntäsateesta huolimatta. Olemme pitkään suunnitelleet, että pitäisi testata lähellä olevia ravintoloita, eikä aina suunnata keskustaan. Niinpä päädyimme Juttutupaan, josta matka jatkui Rytmiin. Molemmat paikat olivat todella mukavia. Enää ei ole syytä poistua Pitkänsillan eteläpuolelle kuin työmatkoilla :)

Rytmissä ilta venähti sen verran, että sunnuntaille suunniteltu parvekkeen siivoaminen ja kutsukorttien tekstin suunnittelu jäivät väliin. Myös salille meno jäi, joten nyt selkä taas muistuttelee liikunnan tärkeydestä... Tänään pitää yrittää jaksaa jumppailla kotona sen jälkeen, kun olemme piipahtaneet Lahdessa. J menee kannustamaan Pelicansia jäähallille ja minä vietän laatuaikaa ystävän seurassa.

Aurinkoista maanantaita kaikille! :D

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pääsiäisen viettoa

Pääsiäinen sujui mukavasti vanhempien ja kummitädin vierailun merkeissä. Perjantai vietettiin koko päivä sisätiloissa yöpuvut päällä ja reipastuttiin vasta lauantaina pienelle ostoskierrokselle keskustaan. Sunnuntaina käytiin Kallion kirkossa jumalanpalveluksessa. Oli kyllä erilaista kuin mihin on Oulussa tottunut. Ihmiset tulivat ja menivät kesken kirkonmenojen, pappi ei ollut etsinyt luettavia kohtia valmiiksi vaan selaili kirjaansa tovin ennen rukousten aloittamista ja kanttorilla oli hyvin omintakeinen soittotapa. Homma meinasi mennä lopulta ihan nauruksi, mutta pääsiäinenhän onkin ilon juhla :D

Kirkonmenojen jälkeen päätettiin vielä lähteä tutustumaan Urho Kekkosen museoon, mutta valitettavasti emme päässeet sisälle paikalla tapahtuneen kuolemantapauksen vuoksi. Joimme kuitenkin kahvit kahvila Adjutantissa, jossa oli kyllä harvinaisen töykeää palvelua.

Maanantaina olikin aika jo vieraiden lähteä kotimatkalle. Eroaminen on aina haikeaa, kun tietää, että seuraavaan tapaamiseen on pitkä aika. Tällä kertaa ei onneksi ole kuin vajaa seitsemän viikkoa kesäloman alkuun, jolloin menen viikoksi Ouluun.

Kokeiluni gluteenittomasta ja maidottomasta ruokavaliosta jäi melko lyhyeksi. Muutaman päivän jälkeen kokeilun aloituksesta tulin niin huonovointiseksi, että oli pakko palata takaisin normaaliin syömiseen. Tuon kokeilun myötä kuitenkin huomasin, että punaisella lihalla saattaa olla vaikutusta reumakipujen voimakkuuteen. Niin ollen olen nyt ollut lähes ilman punaista lihaa reilun viikon. Jalka olikin melko hyvänä, kunnes maanantaina söin pizzan, jossa oli suurta herkkuani parmankinkkua. Toki asiaan voi vaikuttaa myös maanantain pieni kävelylenkki, mutta toisaalta lauantainen kaupoissakiertely ei vaikuttanut. Täytyy jatkaa asian tarkkailua.

Tällä viikolla on taas paljon mukavaa tiedossa, kun torstaina on pitkään valmisteltu laulututkinto ja lauantaina pääsen Turkuun sovittamaan hääpukua. Tällä kertaa puvussa on korsetin lisäksi myös helma, jännittävää :)

torstai 29. maaliskuuta 2012

Tulehdus ja ruoka

Viikonloppuna luulin jo olevani kipuilleen jalan kanssa voiton puolella, kun pystyin kävelemään lyhyen lenkin ilman, että huomasin koko jalkaa. Tällä viikolla jalka on taas kuitenkin alkanut pikkuhiljaa oireilla ja eilen illalla viimeksi piikitetyt varpaat olivat selvästi turvoksissa.

Mielestäni en ole tehnyt mitään, minkä pitäisi niitä nyt erityisesti ärsyttää, kävelykin on jäänyt paljon vähemmälle pyöräilykauden alettua. Olen yrittänyt pitää jalalla kylmää joka ilta, jos se vaikka vähän auttaisi, mutta eipä tunnu mikään tehoavan. Tulehduskipulääkkeethän tietysti tehoaisivat, mutta ei yhtään huvita sekoittaa vatsaansa nyt kun sen on juuri saanut melko hyvään kuntoon.

Eilen illalla jalan kanssa tuskaillessani lueskelin netistä ravinnon vaikutuksesta tulehdukseen. Asiasta löytyy useita näkökantoja, kuten kaikesta ravintoon liittyvästä. Virallinen kanta tuntuu olevan, että tulisi syödä ruokaympyrän mukaisesti. Monet kuitenkin tuntuvat saaneen apua vaivoihinsa funktionaalisen lääketieteen puolelta, jossa suositellaan ainakin kokeilemaan esimerkiksi gluteenitonta ja maidotonta ruokavaliota. Eliminaatiodieettiä olisi tietysti mahdollisuus kokeilla ihan omatoimisesti ja seurata, onko jokin erityinen ruoka-aineryhmä, joka itsellä ärsyttää. Tällä hetkellä tuntuu kuitenkin siltä, että voimat ja tahto eivät riitä monimutkaisen dieetin aloittamiseen, varsinkaan kun nytkin syön ainakin viralliselta näkökannalta katsottuna melko terveellisesti.

Vaikka tuo edeltävä pohdinta vaikuttaakin ehkä synkistelyltä, niin täytyy todeta, että olen ollut tämän viikon todella energinen, pitkästä aikaa. Uskon vahvasti, että ruuansulatusentsyymit ovat saaneet elimistön käyttöön enemmän ravintoaineita, joka taas on lisännyt energisyyttä ja vähentänyt ravinnon tarvetta.

maanantai 26. maaliskuuta 2012

Viikon aloitus

Taudista on toivuttu ja uusi viikko saatu käyntiin. Eilen oli jo parempi olo, joten pystyin tekemään muutakin kuin makaamaan sohvalla. Onneksi, koska selkä olisi varmaan sanonut lopullisesti sopimuksen irti ellei olisi saanut hieman liikettää. Liikkeestä huolimatta viime yö oli melko huono, kun aamuyöstä jokainen liike alkoi herättää kipuun. Ensi yöksi taidan ihan suosiolla ottaa yhden Panadolin.

Tämä viikko onkin sitten yhtä haipakkaa. Tänään olin laulutunnilla ja huomenna lähden suoraan töistä Lahteen, jossa on taas laulutunti. Perjantaina suunnataan toistamiseen Lahteen tapaamaan kavereita ja laitattamaan minun hiukset kuntoon. Käyn siis edelleen Lahdessa luottokampaajallani. Edellisestä kerrasta on kulunut luvattoman pitkä aika, yli kolme kuukautta, ja juurikasvu alkaa olla melkoinen.

Lopuksi vielä yksi melko talvinen kuva eiliseltä kävelyretkeltä Seurasaaresta.

lauantai 24. maaliskuuta 2012

Mahatauti, yök!

Nyt se sitten iski minullekkin. Luulin jo olevani turvassa ja kiittelin itseäni säännöllsestä maitohappobakteerien syömisestä. Nekään eivät näköjään pystyneet pelastamaan minua tartunnalta :(

Eilinen ilta ja tämä päivä on mennyt sohvalla makoilussa ja telkkaria tuijotellessa. Se ei tietenkään tee hyvää selälle, joka oli jo aamulla melko kipeä. Positiivista on kuitenkin se, että jalka on hieman rauhoittunut, kun ei ole tarvinnut kävellä päivittäin asemalle.

Sain muuten fysioterapeutin uskomaan, että tarvitsen tukipohjalliset, kun soitin ja valitin jalkaani hänelle maanantaina. Toivottavasti maksusitoumus tulee pian ja pääsen teettämään pohjallisia. Pohjallisia varten täytyy ottaa mukaan kenkiä joita tykkää käyttää. Tajusin, että minulla ei ole juurikaan kesäkenkiä joissa ei olisi kunnon korot... Täytynee valita mukaan jotkut vähemmän korkeat tapaukset. Toisaalta kyllä haluan uskoa, että kesällä pystyn jo taas kävelemään, ainakin välillä, myös korkeissa koroisaa.

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kosteus ja kivut ne yhteen soppii?

Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa selkäkipuihin. Herättyäni kuulin kuinka vesipisarat tippuivat ikkunalaudalle. Onko noilla kahdella asialla sitten joku yhteys, sitä en tiedä varmasti, mutta oman kokemukseni mukaan on. Jostain syystä kosteus tuntuu olevan pahasta useammalle tietämälleni selkärankareumaa sairastavalle. Niinpä toivoisin kovasti, että kevät olisi aurinkoinen ja vähäsateinen. Lisäksi toivon, että kipu ei vaan johdu siitä, että Salazopyrinin teho olisi alkanut heikentyä!

Selviydyttyäni ylös sängystä, huomasin myös harmikseni, että jalka on jälleen ainakin lähes yhtä kipeä kuin ennen piikitystäkin. Luulenpa, että jalassa ei vaivaa niinkään nivelet vaan jokin muu, kuten jonkun jänteen kiinnityskohta ja niin ollen kortisoni auttaa vain niveleen, johon se pistetään, mutta ei kaikkiin ongelmakohtiin. Positiivisuus, jonka avulla olen jaksanut melko hyvin tämän sairauden kanssa, on ollut tänään koetuksella.

Tuo ei kuitenkaan vielä riittänyt meidän perheelle sairastelurintamalla, vaan kesken työpäivän J ilmoitti makaavansa kotona kuumeessa ja mahataudissa...

Huh, huh! Jospa lähtisin tänään Sh'bamin sijasta tunnin Hot venyttelyyn rentoutumaan, kun en viitsi rääkätä jalkaani enää pahemmaksi. Vaikka venyttely onkin ihanaa, niin silti harmittaa, kun ei voi liikkua niin kuin haluaisi :(

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Reippailua

Koko viikon olen ollut todella reippaana, loma siis teki tehtävänsä. Työnteko on luistanut oikein hyvin ja energiaa on silti jäänyt myös vapaa-ajalle. Onneksi näin, koska välillä sairastumiseni jälkeen on tuntunut, että hoidan kyllä työni, mutta kotona olen kuin mikäkin zombi, joka lysähtää kotiin tultuaan sohvalle ja illalla vaihtaa sen verran paikkaa, että päätyy sänkyyn.

Pirteämpään olooni on varmasti vaikuttanut loma lisäksi myös säännöllinen liikunta, joka on jälleen alkanut muuttua pakkopullasta positiiviseksi riippuvuudeksi. Liikuntaviikkoni on muodostunut tällä hetkellä seuraavanlaiseksi:
maanantaina Sh' bam-tunti 45min
tiistaina sali
keskiviikkona Hot venyttely 45min
torstaina sali
viikonloppuna jotakin aerobista, kuten pidempi kävelylenkki tai sulkapalloa

Aiemmin en ole oikein saanut motivoitua itseäni venyttelytunneille, koska ne eivät tietenkään kuluta energiaa juuri lainkaan, mutta reumasta olen saanut hyvän syyn pakottaa itseni kerran viikossa venyttelemään oikein kunnolla. Toisaalta muutaman kerran jälkeen itseään ei kyllä tarvitse hot venyttelyyn pakottaa, on se niin ihana rentoutushetki keskellä viikkoa. Muun liikunnan lisäksi teen selkärankareumapotilaille suunniteltua kotivoimistelua lähes joka päivä. Selkä kyllä muistuttelee seuraavana aamuna, jos edellisen päivän voimistelut on jäänyt tekemättä.

Venyttelyn ja voimistelun lisäksi täytyy tässä yhteydessä myös mainostaa kaikille selkäkivuista kärsiville piikkimattoa, jota ilman en varmasti olisi selvinnyt selän ollessa pahimmillaan. Tavakseni onkin muodostunut loikoilla noin varttitunti piikkimatolla ennen nukkumaan menoa. Silloin kun selkä vaivasi pahemmin aamuyöstä, saatoin ottaa piikkimaton esiin myös keskellä yötä ja nukkua loppuyön piikkien päällä. Minulla siis ainakin piikit rentouttavat ja saavat aikaan sen etten pyöriskele ympäriinsä, joka minulla aiheuttaa kipua. Onneksi tällä hetkellä selkä on sellaisessa kunnossa, että noita yöllisiä piikkimaton esiinottamisia ei ole ollut vähään aikaan.

Eilen oli niin ihana auringonpaiste, että istahdimme kävelyllä olessamme hetkeksi Piritan terassille kahvittelemaan tai oikeastaan minä join kyllä yrttiteetä :) Tässä vielä muutama hipstamaticotos aurinkoisesta Helsingistä.


tiistai 7. helmikuuta 2012

Piikkiä kohti

Tänään taas tarkenin pitkästä aikaa ottaa muutaman hipstamatic-otoksen. Työmatkalla Kaisaniemen puiston halki oli niin kaunista, että junastamyöhästymisen uhallakin pysähdyin hetkeksi kuvaamaan. Olen aina pitänyt lehdettömiä puita erityisen kuvauksellisina ja niitähän nytkin tuli ikuistettua. Kuten yleensäkkin hipstamaticilla, kuvista tuli kauniita, vaikka itse sanonkin :)


Tänään sain vihdoin varattua ajan varpaan piikitykseen. Olen hieman yrittänyt vitkutella sitä useammastakin syystä. Ensinnäkin pyrin välttämään poissaoloja töistä sairauteni vuoksi, vaikka välillä se tietysti on välttämätöntä ja toisekseen siksi, että piikki varpaasen ei tunnu ihan kamalan houkuttelevalta ajatukselta. Onneksi piikitysaikoja sattui löytymään torstaille, joka minulla on aina lyhyt päivä töissä, joten en joudu sen vuoksi ottamaan vapaata. Toisekseen, on minulle ennenkin kortisonipiikkejä annettu sekä jalkapöytiin, että niskaan, joten enköhän minä tälläkin kertaa selviydy, vaikka se ei niin miellyttävää olisikaan.

Vaikka piikitys ei ihan hirveän suurta innostusta aiheuta niin siitä huolimatta tietysti odotan, että vihdoin saisin tuon monta kuukautta vaivanneen varpaan rauhoittumaan ja voisin sen myötä harrastaa liikuntaa viimeaikaista monipuolisemmin. Viime aikoina varvas on estänyt kaiken tärähdyksiä aiheuttavan liikunnan sekä aiemman lempilajini sisäpyöräilyn. Odotan jo innolla, että pääsisin polkemaan kunnolla hien pintaan, ilman että joudun ajattelemaan kipua. 

Tänään en kuitenkaan pääse salille, vaan paiskin töitä ainakin seitsemään saakka. Onneksi välissä on parin tunnin huili, muuten voisi käydä luokanopettajan työpäiviin tottuneelle rankaksi :)

perjantai 3. helmikuuta 2012

Tällainen aamu tänään...

Tämä aamu ei ole lähtenyt kovin hohdokkaasti liikkeelle... Yöllä varvasta pakotti ja aamulla kävely teki kipeää. Sain kuitenkin tsempattua itseni kävelemään asemalle, vaikka muut vaihtoehdot tuntuivat harvinaisen houkuttelevilta. Tähän saakka kaikki oli kuitenkin pientä siihen verrattuna, mitä VR oli aamulleni varannut. Ensialkuun juna pääsi lähtemään 20 minuuttia myöhässä. Seuraava ongelma ilmeni jo Oulunkylän kohdalla, jossa kuljettaja kuulutti jäätyneistä vaihteista. Puolisen tuntia vaihteiden puhdistusta odoteltuamme, kuljettaja ilmoitti, että joudumme peruuttamaan takaisin Helsinkiin. Saa nähdä, missä vaiheessa ehdin töihin... Eli seikkailu jatkuu.

maanantai 30. tammikuuta 2012

Mitä selätystä?

Viime vuosi oli elämässäni muutoksen vuosi ja tästä uudesta tulee varmasti muutokseen sopeutumisen vuosi.

Ensimmäinen suuri muutos oli kaupungin vaihtaminen Lahdesta Helsinkiin. Ajatus lähti eräänä alkuvuoden iltana ja muuttui todeksi heinäkuussa.

Toinen suuri muutos koski terveyttäni. Uuden asunnon remontointi sai jo pitkään ajoittain kipuilleen selkäni ärtymään niin pahaksi, että jouduin syömään pitkään ja runsaasti lääkärin minulle keväällä määräämiä särkylääkkeitä. Kipua ne kyllä helpottivat, mutta toivat uutena vaivana refluksiyskän...

Syksyllä selän lisäksi kipeytyivät varpaat niin pahasti, että jouduin jäämään sairaslomalle. Lääkäri määräsi minut varpaiden vuoksi reumalääkärille, koska reuma on suvussanu tuttu vaiva.

Aika reumapolille tuli joulukuussa. Diagnoosina oli selkärankareuma, jota olin itse epäillyt jo useiden vuosien ajan. Asiaa oli tutkittu useaan otteeseen useiden eri lääkäreiden toimesta, mutta ohjeena oli aina vain venyttelyä ja särkylääkkeitä. Viimeisimmän kerran ennen diagnoosia selkää tutkittiin viime keväänä, jolloin otettiin röntgenkuvat SI-nivelistä. Kuvat todettiin tuolloin puhtaiksi. Kaksi reumalääkäriä taas totesi yksimielisesti samoissa kuvissa näkyvän tulehdusmuutoksia. Asia varmistettiin vielä tammikuussa magneettikuvauksella. Toki diagnoosiin johti myös muut seikat, kuten positiivinen HLA-B27 antigeeni, joka sekin tutkittiin jo ollessani yläasteella.

Toisaalta tieto sairaudesta oli tietysti raskas, mutta suurimpana tunteena oli helpotus. Vihdoin pitkään jatkuneille erilaisille kivuille löytyi selitys.

Tämä vuosi alkaa siis "uuden elämän" opettelulla, jossa aion selättää vaivani :)