Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kuntoilu. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Syksy

Syksy on ehkä lempivuodenaikani. Syksyllä alkaa uusi työvuosi ja saa elämäänsä kunnollisen päivärytmin kesän (ihanan!) haahuilun jälkeen. Tykkään myös pimeistä aamuista ja illoista, syksyisestä usvasta, keltaisista lehdistä ja viltin alla köllöttelystä.

Töiden lisäksi meidän arkirytmin muodostaa tällä hetkellä molempien liikuntaharrastukset. Maanantaista näyttää tulevan minulla spinningpäivä, tiistaina on vuorossa sali, keskiviikkona lepään (paitsi tänään olen töissä iltaan saakka...), torstaina on ihana hot venyttely ja perjantaina jaksamisen mukaan salille. Viime viikolla olimme perjantaina teatterissa, joten sali jäi lauantaille. Viikonloppuna olisi yleensäkin tarkoitus harrastaa jotain aerobista liikuntaa, ja viime viikolla sellaisena toimi sunnuntain sulkapallo.

Eilen olin ihan poikki töiden jälkeen, vaikka pääsin jo puoliltapäivin. Väsymyksen ansiosta salille meno tuntui melko vastenmieliseltä, mutta piristi kummasti. Tosin olin sängyssä illalla jo yhdeksältä, jonka ansiosta nyt on ihanan levännyt olo :)

Mukavaa viikkoa kaikille!

maanantai 3. syyskuuta 2012

Syysliikuntakauden avaus

Tänään se alkaa, sen on pakko alkaa, nimittäin uuden liikuntakauden. Sen piti alkaa jo viime viikolla, mutta tiistaille suunniteltu liikunta jäi väliin järkyttävän huimauksen vuoksi. Jo maanantaina korvat olivat lukossa ja tiistaina töissä oli jo vaikeuksia kuulla oppilaiden vastauksia. Lisäksi alkoi pikkuhiljaa voimistuva huimauksen tunne. Kotiin päästyäni ja pitkälleen mentyäni en enää päässytkään ylös ilman järkyttävää kiertohuimausta ja pahoinvointia. Seuraavana päivänä lääkäri teki saman diagnoosin kuin hoitaja pari vuotta sitten, eli hyvänlaatuinen asentohuimaus.

Tuon myötä siis tiistain liikunta jäi väliin, kuten myös koko loppuviikon, lukuunottamatta eilistä, jolloin kävimme seitsemän kilometrin lenkin Nuuksion kansallispuistossa. Syksy on kyllä paras vuodenaika olla metsässä :)

Tänään on pakko jaksaa kammeta itsensä Lady linelle ettei paino ala hilaamaan kovin paljon ylös eikä reuma ala ärtymään. Eilen oli jo taas rintaranka ja vähän selkäkin kipeänä tästä liikkumattomuudesta, eikä ne ruokailutottumuksetkaan ole taas olleet ihan optimaaliset. Nyt sitten ei ole muita vaihtoehtoja kuin alkaa tekemään asialle jotain!

perjantai 29. kesäkuuta 2012

Kuulumisia

Tällä viikolla on vietetty terveellistä elämää aamulenkkeineen ja terveellisesti syöden. Ainoa ongelma syömisen kanssa on se, että ruokahalu on jotenkin vähän kateissa. Tuntuu kuin refluksitauti olisi hieman ärhäköitynyt jostain syystä. Myös yläselkä on hieman kiukutellut, erityisesti aamuisin. Tuo saattaa kyllä johtua pitkistä yöunista, joita on tullut nukuttua, kun J:lläkään ei soi herätyskello aamulla. Tällä viikolla on tullut liikuttua monena päivänä niin paljon, että tänään oli pakko ottaa huilipäivä, vaikka alunperin ajattelin mennä testaamaan bodypumpia pitkästä aikaa. Vaikka kuinka haluaisin olla supernainen ja pystyä joka päivä huimiin suorituksiin, täytyy pitää maltti ja järki mukana, ettei tarvitse sitten katua jos paikat eivät kestäkkän. Ensi viikolla palataan taas hetkeksi normaaliin päiväjärjestykseen, kun J menee pariksi viikoksi töihin ennen pidemmälle lomalle jäämistä. Sitten lähdenkin jo Ouluun tekemään viimeisiä häävalmisteluja. Tällä hetkellä koko naimisiinmeno tuntuu ihan epätodelliselta. Sitä on aina ajatellut, että sitten joskus menen naimisiin ja nyt on kuitenkin jo monta vuotta tiennyt tarkan päivänkin, mutta nyt kun se päivä alkaa olla lähellä, tuleekin epätodellinen olo. Kaikki se mitä on suunniteltu jo vuosikausia tapahtuu kolmen viikon päästä, hui! Aina kun ajattelen asiaa tuolla tavalla alkaa lennellä perhosia vatsassa. Kaiken lisäksi niissä häissä ei pitäisi olla mitään jännitettävää, koska sinne tulee vain meille oikeasti tuttuja ja tärkeitä ihmisiä. Vaikka mitä tapahtuisi, ne ihmiset ymmärtävät ja ovat meidän puolella, mutta silti jännittää, onneksi kuitenkin hyvällä tavalla :)

tiistai 26. kesäkuuta 2012

Kehon koostumus

Nyt on taas palattu kotiin ja tavalliseen lomarytmiin. Tämä lomaviikko eroaa aiemmista siinä, että myös J lomailee. Aloitimme tämän aamun yhteisellä aamulenkillä ennen aamupalaa ja pistimme välillä jopa juoksuksi :) Mikäs on lenkkeillessä, kun hankin itselleni alennusmyynnistä uuden ulkoilupuvun ja salitrikoot. Olen jo pitkään haaveillut kunnon lenkkipuvusta, mutta aina on piheys voittanut. Nyt sain yli kahdensadan vaatteet reilulla satasella, joten päätin vihdoin raaskia hemmotella itseäni. Ennen juhannuksenviettoon siirtymistä kävin kehonkoostumusmittauksessa joka tehtiin Tanita BC-418MA-laitteella. Rasvaa oli lähtenyt tammikuusta ihan mukavasti (-2,4%) ja nyt rasvaprosentti on 21% ja viskeraalisen rasvan määrä oli pudonnut parhaaseen eli 1-tasoon. Valitettavasti rasvan lisäksi oli lähtenyt myös rasvatonta massaa eli lihasta, joka ei tietenkään ole tarkoituksenmukaista. Näin ollen kun aiemmin totesin, että olen vihdoin oppinut syömään oikein, taisin olla väärässä :( Lady trainer kehotti nimittäin lisäämään ruokamäärää, jotta saadaan lihakset kasvamaan eikä päinvastoin. Erityisesti pitää alkaa kiinnittää huomiota proteiininsaantiin. Olenkin hieman ihmetellyt, miksi en ole aikoihin pystynyt nostamaan salilla painomääriä ja nyt asiaan taisi löytyä selitys. Tarvitsen siis enemmän polttoainetta. Nyt vaan täytyy pyrkiä lisäämään ruokamäärää pikkuhiljaa ja nimenomaan terveellisen ruoan määrää. Totesin muuten eilen J:lle, että jos tässä reumassa on jotain hyvää niin se, että se pakottaa minut liikkumaan ja pitämään muutenkin huolta itsestäni. Muutaman päivän liikunnattomuus nimittäin sai alaselän melko kipeäksi, mutta tänään lenkin jälkeen tilanne oli jo huomattavasti parempi :)

tiistai 19. kesäkuuta 2012

Kuntoa ja kuntoilua

Kylläpä on taas vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Viime viikko oli yhtä hulinaa ja viikonlopun vietimme J:n kanssa ensin perjantaista lauantaihin Silja Europalla rentoutuen ja sunnuntaina pitelimme kotona sadetta. Tietysti kun Turussa oltiin, käväisin Kisulla Korsilla sovittamassa hääpukua viimeisen kerran ennen sen noutoa. Se on kyllä melkoinen prinsessamekko :D Ennen laivan lähtöä kävimme aurinkoisessa Naantalissa jätskillä.


Laivan buffetissa huomasin, että olen vihdoin oppinut syömään järkevästi ja hillitysti ilman hirmuista määrä itsekontrollia, ei nimittäin edes tullut mieleeni mättää valtavia annoksia kaikkia herkkuja lautaselle. Maistelin kyllä kaikkea mitä mieli teki, mutta vain yhden tai kaksi suupalaa. Herkullisimpia ruokia saatoin hakea pikkuisen lisää, mutta silloinki todella maltillisesti. Muutenkin tuntuu ensimmäisiä kertoja aikuisiällä siltä, että terveellinen syöminen on luonnollista, eikä vaadi jatkuvia ruokapäiväkirjoja tai jonkin dieetin seuraamista, vaan hyvät valinnat ovat vihdoin menneet selkärankaan. Isona apuna on se, että olen onnistunut muokkaamaan makuani siten, että minulla ei juurikaan tee mieli mitään herkkuja, jotka kaiken lisäksi tahtovat aiheuttaa närästystä. Sitten taas jos tulee hirmuinen mieliteko jotakin ruokaa kohtaan niin siinä tapauksessa syön sitä  ilman huonoa omaatuntoa. Sen verran buffetruokailut kuitenkin tekivät, että tunsin punaisenlihansyönnin sekä selässä että päkiässä. Tosin selkään saattoi vaikuttaa myös pitkä automatka, mutta päkiäkipu on kyllä selkeä merkki siitä, että on aika palata broilerin, kalkkunan ja kasvisten äärelle. Tässä tämänpäiväinen lounassalaatti, joska oli ihan superherkullista. Salaatti sisälsi jäävuorissalaattia, tomaatin, pikkuisen Aurajuustoa murennettuna, paistettua broilerinjauhelihaa, oliiviöljyä ja päälle ripaus mustapippurirouhetta. Nam!


Huomenna on jännittävä kehonkoostumusmittaus, joka tehtiin viimeksi tammikuussa, ennen paluuta saliharjoitteluun. Saa nähdä mitä maltillisella kahdella kerralla viikossa on saatu aikaan. Nyt lomalla olen kyllä lisännyt saliharjoittelua kolmeen kertaan viikossa ja muutaman aamuaerobisen, mutta tällä viikolla juhannus sotkee sen verran, että jää yksi salikerta käymättä. Nuo aamulenkit ennen aamupalaa ovat muuten tosi ihania ja niin tehokkaita. Kylläpä kaurapuuro maistuu, kun on käynyt tunnin lenkin heti suoraan herättyä.






sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Häähumua

Viikko Oulussa on jo kohta lopuillaan. Viikko menee aina niin nopeasti, että kaikkia tuttuja ei ehdi tavata, vaikka haluaisikin, varsinkaan nyt kun on ollut häähuttuja hoidettavana. Olenkin askarrellut yhdessä kaason kanssa riisipusseja ja isin kansaa tienvarsikylttejä, käynyt valikoimassa kukkia, hankkinut tarvikkeita koristeluja varten ja ollut äidin apuna vaatteiden hankinnassa. Lisäksi olemme käyneet läpi hirmuisen määrän valokuvia yhdessä vanhempien, veljen ja veljen tyttöystävän kanssa. On saatu monet hyvät naurut ja mieleen on tullut paljon muistoja :) Tänään kävimme hääpaikalla pitämässä palaveria, jossa sovimme mm. menusta ja muista käytännön järjestelyistä. Ainakin tällä hetkellä on tosi luottavainen olo, että kaikki sujuu mukavasti. Ei meinaisi enää malttaa odottaa...

Vaikka vanhempien luona on mukavaa, alkaa jo olla myös vähän koti-ikävä. Erityisesti on tietysti ikävä J:tä, jonka kansaa emme ole juurikaan edes keskustelleet, koska hän on ollut viikonlopun viettämässä polttareitaan. Lisäksi selkäni ikävöi omaa futonia ja niska tempuria. Selkä kaipaa myös liikuntaa, joka on ollut tauolla flunssan vuoksi. Nyt flunssa alkaa olla talttunut, lukuunottamatta pientä nenän tukkoisuutta. Toivottavasti tiistaina olo on sellainen, että pääsen salille. Myös ruokailun saa taas normaaliin uomiin, kunhan palaan kotiin, vanhempien luona lomaillessa kun ei herkuttelulta raaski kieltäytyä ;) Välillä kyllä paussikin tekee hyvää, koska nyt on taas motivaatio huipussaan.

Muutamia kuvia häävalmisteluista :)

torstai 31. toukokuuta 2012

Kuntoilua ja loman odotusta

Minä niin tykkäisin tehdä pitkiä kävelylenkkejä ja siirtyä paikasta toiseen nimenomaan kävellen, erityisesti näin keväällä ja kesällä. Nyt kuitenkin minun jo lähes oireettomana ollut oikea jalkateräni on hieman alkanut muistutella, että välillä pitäisi malttaa myös levätä. Niinpä eiliselle suunnittelemani lenkki jäi väliin ja kävin ainoastaan hemmottelemassa jäseniäni hot venyttelyssä.

Venytellessä aloin miettimään, että miksi hartiani taas keskiviikkona ovat niin jumissa. Hetken pohdittuani, ymmärsin syynä olevan uusi olkapäiden takaosalle tarkoitettu harjoitus kuntosalilla. Ensi viikolla täytynee ottaa kyseinen liike pienemmillä painoilla tai jättää kokonaan väliin.

Muutenkin ensi viikon salitreenit jäävät varmaan yhteen kertaan, kun lähden aloittamaan lomani Ouluun. Tekee varmaan ihan hyvää viikon paussi, jonka jälkeen olisi tarkoitus kokeilla jos alkaisi käydä salilla kolme kertaa viikossa. Kesällä nyt tietysti tulee varmasti muitakin taukoja harjoitteluun, kuten häitä edeltävä viikko, jolloin olen taas Oulussa ja häiden jälkeinen viikko, joka kuluu Kreikassa aurinkoa ottaen.

Nyt kuitenkin vielä pitää jaksaa muutama päivä töitä ennen ansaittua kesälomaa. Tänään retkeilemme oppilaiden kansaa ja huomenna on luvassa luokan siivousta. Lauantaina lauletaan enää Suvivirsi ja jaetaan todistukset, jonka jälkeen se todellakin alkaa, 10 viikkoa aikaa tehdä ihan mitä haluaa :D

Tämä kuva on otettu jo 14.5. mutta niin ihanan keväinen :)

keskiviikko 16. toukokuuta 2012

Treenipohdintoja

Eilen kävin personal trainerin "vastaanotolla" teettämässä uutta saliohjelmaa. Entinen ohjelmani on ollut ihan loistava, mutta nyt alkoi tulla seinä vastaan painomäärien kanssa. Uudessa ohjelmassa on paljon samoja liikkeitä, mutta sarja- ja toistomääriä muokattiin ja osaan liikkeistä lisättiin uusia mausteita. Pt oli tosi tyytyväinen edistymiseeni ja totesi, että lihakset alkavat pikkuhiljaa erottua, JEE :D Olen toki itsekkin huomannut muutosta erityisesti käsissä, mutta kyllähän se aina lämmittää, kun saa palautetta joltain ulkopuoliselta taholta.

Eilisen tapaamisemme jälkeen aloin pohtia, miksi treeni on tällä kertaa tuottanut niin hyvää tulosta. Aiemminkin olen treenannut salilla, mutta vasta nyt tunnen saaneeni aikaan todellista kehittymistä. Yksi syy on varmasti reuman kuriin saaminen, mutta sen lisäksi uskon ravinnon vaikutukseen. Aiempien aktiivisempien treeniaikojen ajan olen samalla pitänyt tarkkaa lukua syömisistäni, mutta tällä kertaa en ole laskenut mitä suuhuni laitan. Näin ollen energiamäärä on varmasti ollut riittävä lihasten kasvulle. Toinen ravintoon liittyvä asia, jolla uskon olevan vaikutusta, on ruoan parempi imeytyminen Salazopyrinin ja ruoansulatusentsymien ansiosta eli syöty ruoka on päässyt kunnolla elimistön käyttöön.

Olipas analyyttistä :) Analysointi-innon lisäksi tuli myös hirmuinen into jatkaa treeniä ja saada lihakset oikeasti näkyviin. Nythän lihasten päällä on edelleen ihan kiitettävästi rasvaa, joka olisi hienoa saada vähenemään. Ehkä taas tänä kesänä otan ainakin muutaman viikon dieetin Jutta Gustafsbergin ohjeilla. Viime kesänä lähti huimasti kiloja lyhyessä ajassa, mutta valitettavasti silloin ei ollut lihaksia, jotka olisivat tulleet esille. Katsellaan, kuinka käy ja mihin asti into riittää :)

Lopuksi vielä kuva VR:n henkilökunnan tarjoamasta aamun piristyksestä. Sen myötä mukavaa helatorstaita!

sunnuntai 13. toukokuuta 2012

Ihana kevät :)

Vaikka ulkona onkin ollut tämän viikonlopun melko kylmä, niin kyllä silti kevät on täällä!

Tänään on vietetty äitienpäivää ja J:n syntymäpäivää nukkumalla pitkään, kävelylenkin ja kahvittelun yhdistelmällä, salitreenillä ja herkullisilla itse alusta asti valmistetuilla tortilloilla.
Viikonloppu on muutenkin mennyt tosi mukavasti. Eilen sain viettää harvinaista laatuaikaa kummini kanssa, joka vieraili luonamme ensimmäistä kertaa koskaan. Olemme kyllä tavanneet säännöllisesti muutaman kerran vuodessa joko minun tai hänen vanhempien luona, mutta vierailut toistemme kodeissa on siis olleet vähäisiä. Kiertelimme tämän harvinaisen vieraan kanssa eilisen aamupäivän kirppareita ja piipahdimme Kallion kirjaston vieressä olleella alueella, jonne oli kokoontunut joukko Siivouspäivä-tapahtumaan osallistuneita ihmisiä myymään vanhoja tavaroitaan. Iltapäivällä saimme vihdoin käytyä hankkimassa myös J:n liivin häitä varten.

Häävalmistelut alkavat muutenkin olla melko hyvällä mallilla. Kutsut ovat menneet perille jo pari viikkoa sitte ja ilmoittautumisiakin on tullut jo ihan kivasti. Tosin on myös asioita, joita ei ole vielä päätetty, kuten kukka-asiat ovat vielä osittain suunnitteluasteella. Ideoita kyllä on, mutta saa nähdä mitä lopulta toteutetaan. Eilen kuuntelimme vanhoja suosikkilevyjämme ja valitsimme niiltä sopivaa musiikkia häitä varten. Hyvää musiikkia on niin paljon! Suurimman osan häiden musiikista soittaa tietysti ihan loistava bändi, mutta loppuillasta jää vielä aikaa myös levymysiikille.

Täytyy vielä mainita uusi reumaoire, istuinkyhmyni ovat nimittäin alkaneet kipuilla ajoittain. Ensin ihmettelin erikoista pakarakipua, joka liittyy monesti istumiseen. Tarkemmin asiaa tutkittuani huomasin kivun liittyvän istuinkyhmyihin ja löydettyäni kuvan selkärankareuman tavallisimmista atriiteista ja entesiiteistä, löytyi selitys oireille. Tuo kyseinen kuva muuten löytyy osoitteesta http://terveyskeskus.net/forum/index.php?topic=16.0

tiistai 8. toukokuuta 2012

Hyvä viikon aloitus

Eilinen reumalääkärin tarkistus meni oikein hyvin. Laboratoriotuloksissa kaikki paitsi hemoglobini oli kuulemma viitearvojen sisällä ja liikkuvuudet sekä nivelet olivat kunnossa. Myös jännitämäni lasten hankinta-keskustelu tuli lähes ensimmäisenä asiana esille, kun lääkäri itse kysyi, että onko mahdollisia raskaussuunnitelmia. Ilman niitä hän olisi kuulemma ehdottanut traxanin aloitusta. Sitä en kyllä oikein ymmärrä, koska en mielestäni tarvitse lisälääkitystä ja solusalpaajat ovat niitä viimeisiä joita haluaisin kokeilla.

Salazopyrinin käytöstä lääkäri oli sitä mieltä, että sitä ei missään nimessä tarvitsisi lopettaa jos tulisin raskaaksi. Tosin hän myös totesi, että jos vointi olisi raskauden aikana hyvä, olisi annosta mahdollista pienentää ja lopulta lopettaa lääke jos niin haluan. Mahdollista raskautta silmällä pitäen, sain jo nyt aloitettavaksi vahvemman foolihapon, jotta Salazopyrinin mahdollisesti aiheuttama vajaus saataisiin täytettyä. Tosin verikokeiden tulokset kuulemma viittaavat siihen, ettei vajausta ole. Näillä siis mennään.

Eilen kävin taas spinnig-tunnilla. Olen tainnut löytää entisen lempilajini uudelleen. Oli ihan uskomattoman hyvä tunti, hiki lensi ja jalat huusivat armoa aivojen tuulettuessa kaikista turhista ajatuksista :)

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Liikunnan riemun jatkot

Eilen sain turvakokeiden tulokset, jotka otatin samalla, kun kävin otattamassa verikokeet reumapolin käyntiä varten. Tulokset olivat edelleen pysyneet viitearvojen sisällä, lukuunottamatta hemoglobinia, joka oli laskenut entisestään. En tiedä, onko tuo nyt vaan reumasta johtuvaa laskua vai vaikuttaako siihen punaisen lihan syönnin vähentäminen.

Iltapäivällä suunnistin Vega-talolle fysioterapeutin tarkastukseen. Fysioterapeutti tutki taas liikkuvuutta ja lihasvoimaa. Molemmissa oli tapahtunut selkeää kohennusta, josta voi päätellä, että Salazopyrinin ja liikunnan lisäämisen yhdistelmä on toiminut :D

Hyvistä tuloksista innostuneena kävin vielä illalla tekemässä hyvän salitreenin, joskin tein jalat hieman kevyemmin fysioterapeutilla tehdyn kyykkymaratonin vuoksi. Salilla ollessani mietin, että ensimmäistä kertaa salitreenaamiseni historiassa pystyn tekemään nousujohteista treeniä eli pystyn nostamaan painojen määrää ilman, että joku paikka ärtyy. Aiemmin jouduin aina himmailemaan painojen kanssa, joten treenaaminen on aina jäänyt junnaamaan paikoilleen. Nytkin joudun tietysti olemaan varovainen painonlisäysten kanssa, mutta pystyn sitä kuitenkin pikkuhiljaa tekemään. Ensi kuussa olisi tarkoitus teettää uusi saliohjelma, jotta sitäkin kautta saisi uusia haasteita.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Liikunnan riemua

Eilen päätin uskaltautua kokeilemaan lähes kahden tunnin liikuntahetkeä. Ensin kävin salilla tekemässä selkä- ja hauistreenin, jonka jälkeen menin 45 minuutin spinningtunnille. Spinningtunnilla huomasin aerobisen kuntoni rappiotilan hyvin nopeasti. Aktiivisimpina spinningaikoinani jaksoin polkea ongelmitta tunnin ja sain vielä pidettyä sykkeen kurissa, mutta nyt syke nousi melko korkealle jo alkulämmittelyn aikana ja työosuuksilla sydän pumppasi ihan vimmatusti. Huonosta kunnosta huolimatta iloinen yllätys oli se, että päkiä alkoi muistutella itsestään vasta ihan tunnin lopussa, eikä silloinkaan pahasti, joten uskallan varmaan ottaa pyöräilytunnin ohjelmaani kerran viikossa :)

torstai 19. huhtikuuta 2012

Voihan jalka :(

Alan olla melko kyllästynyt oikean jalkani kipuiluun. Tätä on nyt jatkunut lähes puoli vuotta, eikä monesta piikistä ja lääkityksestä huolimatta ole tapahtunut juurikaan edistystä asian suhteen. Nyt pahin kipukohta on vaihtanut paikkaa päkiästä jalkapöytää.

Olen kuitenkin vakaasti päättänyt etsiä sellaisen aerobista kuntoa kehittävän ryhmäliikumtatunnin, josta en kipeytyisi. Olen seurannut jo useamman kerran salilla ollessani alakerrassa meneillään ollutta bodycombat tuntia, joka on näyttänyt siltä että ei sisällä kovin paljon hyppelyä. No tänään sitten päätin uskaltautua kokeilemaan kyseistä tuntia. Eihän siinä järin paljon sitä hyppimistä ollut ja niistä vähistäkin jätin suurimman osan tekemättä, mutta sen verran niitä sitten kuitenkin kertyi, että kotimatkan kävely, joka on ehkä korkeintaan puoli kilometria, tuntui melko tuskaiselta. Inhottavinta tässä on se, että jaksaisin kyllä hyppiä ja pomppia ja nyt joudun seistä töllöttämään kun muut ympärillä tekevät tehokasta treeniä. Tekisi mieli kuuluttaa koko salille, että kyllä minäkin haluaisin hyppiä, mutta kun on tämä hemmetin reuma!

No sitten jotain mukavampaakin. Saimme eilen vihdoin suunniteltua tekstejä häiden kutsukortteihin. Yllättävän vaikeaa voi olla tuollainen pieneltä tuntuva asia. Varsinaisen kutsun lisäksi kirjoitin jonkinmoisen info-lehtisen, johon tuli ajo-ohjeita ja muuta tarpeellista. Viikonlopun ohjelmassa olisi siis kutsujen valmiiksi saattaminen.

Nyt rahkaa ja marjoja, että jaksaa nukkua :)

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Superviikon tunnelmia

Viime viikko oli todellakin super, erityisesti vietimme ihan supermukavan viikonlopun J:n kanssa.

Torstainen laulututkinto meni ihan kohtuullisesti. Paremminkin olisi voinut mennä ellei jännitys olisi saanut suutani kuivumaan varsinaiseksi Saharan autiomaaksi. Sain kuitenkin suoritettua tutkinnon arvosanalla hyvä, joka on ihan riittävä. Tutkinnon jälkeen minulla jäi hieman aikaa, joten suunnistin Lahden Konttiin, joka on toiminut toisena päävaatettajanani jo usean vuoden ajan. Sieltä tarttui taas mukaani kassillinen vaatteita; kahdet merkkifarkut, yksi hame, kaksi toppia ja yksi liivi. Hintaa ostoksille kertyi 22 euroa :D Juuri Lahden kirppisten hintataso on saanut minut pysymään niiden kanta-asiakkaana Helsinkiin muuton jälkeenkin. Muutaman visiitin jälkeen Helsingin kirppareille tein sen päätelmän, että hankin vaatteeni edelleen Lahdesta. Poikkeuksiakin varmasti toki löytyy Helsingistäkin.

Perjantaina puhelimeeni kilahti iloinen viesti: "Tilaamanne koru on noudettavissa liikkeestämme." Vihkisormukseni oli saapunut oikeassa koossa Lapponian liikkeeseen. Ai että se on kaunis :) Samalla kävin ostamassa Sokokselta jo jonkin aikaa ihailemani Eccon sandaalit. Reuman myötä kenkävalintoja ohjaa kauneuden lisäksi entistä enemmän myös se, miltä kengät tuntuvat jalassa. Erityisesti pohjan paksuudella on enemmän merkitystä, koska päkiät ovat hellät ja jos jokainen hiekanmuru tuntuu kengän pohjan läpi, on kävely melkoista tuskaa. Niinpä viimeaikaiset kenkäostokseni ovat olleet Eccon kauniita, mutta myös tosi hyvän tuntuisia kenkiä.

Viikonlopun aloituksen kruunasi vielä Nollassa syöty diiliateria ja elokuvissa katsottu uusi American pie. Nollassa ylätysmenun ruoka oli ihan hyvää, mutta paikka oli minun makuuni liian kolkko. Sen sijaan American pie oli tosi hyvä, ennakko-oletuksestani poiketen.

Lauantaina suuntasimme Turkuun ja Kisulinen putiikkiin, jossa pääsin ensimmäistä kertaa sovittamaan korsetin lisäksi myös hääpuvun helmaa. Puku on niin kaunis, vaikka korsetti ei ole vielä lopullisesta kankaasta ja helma rakennettiin päälleni nuppineuloilla. Kauneuden lisäksi puku myös tuntuu päällä uskomattoman hyvältä. Korsetti on minun mitoillani tehty, joten sitä ei tarvitse nykiä, eikä kainaloihin tai selkään tule inhottavia makkaroita. Helmakin mukailee jokaista liikettäni kuin unelma, joten laahuksen jäämisestä jalkoihin ei ole pelkoa. Sovituksen lisäksi pääsin valikoimaan pitsejä pukuun ja hieman keskustelimme myös sulhasen juhlapukeutumisesta.

Myös lauantai-ilta jatkui mukavasti räntäsateesta huolimatta. Olemme pitkään suunnitelleet, että pitäisi testata lähellä olevia ravintoloita, eikä aina suunnata keskustaan. Niinpä päädyimme Juttutupaan, josta matka jatkui Rytmiin. Molemmat paikat olivat todella mukavia. Enää ei ole syytä poistua Pitkänsillan eteläpuolelle kuin työmatkoilla :)

Rytmissä ilta venähti sen verran, että sunnuntaille suunniteltu parvekkeen siivoaminen ja kutsukorttien tekstin suunnittelu jäivät väliin. Myös salille meno jäi, joten nyt selkä taas muistuttelee liikunnan tärkeydestä... Tänään pitää yrittää jaksaa jumppailla kotona sen jälkeen, kun olemme piipahtaneet Lahdessa. J menee kannustamaan Pelicansia jäähallille ja minä vietän laatuaikaa ystävän seurassa.

Aurinkoista maanantaita kaikille! :D

maanantai 19. maaliskuuta 2012

Kosteus ja kivut ne yhteen soppii?

Tänä aamuna heräsin pitkästä aikaa selkäkipuihin. Herättyäni kuulin kuinka vesipisarat tippuivat ikkunalaudalle. Onko noilla kahdella asialla sitten joku yhteys, sitä en tiedä varmasti, mutta oman kokemukseni mukaan on. Jostain syystä kosteus tuntuu olevan pahasta useammalle tietämälleni selkärankareumaa sairastavalle. Niinpä toivoisin kovasti, että kevät olisi aurinkoinen ja vähäsateinen. Lisäksi toivon, että kipu ei vaan johdu siitä, että Salazopyrinin teho olisi alkanut heikentyä!

Selviydyttyäni ylös sängystä, huomasin myös harmikseni, että jalka on jälleen ainakin lähes yhtä kipeä kuin ennen piikitystäkin. Luulenpa, että jalassa ei vaivaa niinkään nivelet vaan jokin muu, kuten jonkun jänteen kiinnityskohta ja niin ollen kortisoni auttaa vain niveleen, johon se pistetään, mutta ei kaikkiin ongelmakohtiin. Positiivisuus, jonka avulla olen jaksanut melko hyvin tämän sairauden kanssa, on ollut tänään koetuksella.

Tuo ei kuitenkaan vielä riittänyt meidän perheelle sairastelurintamalla, vaan kesken työpäivän J ilmoitti makaavansa kotona kuumeessa ja mahataudissa...

Huh, huh! Jospa lähtisin tänään Sh'bamin sijasta tunnin Hot venyttelyyn rentoutumaan, kun en viitsi rääkätä jalkaani enää pahemmaksi. Vaikka venyttely onkin ihanaa, niin silti harmittaa, kun ei voi liikkua niin kuin haluaisi :(

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Reippailua

Koko viikon olen ollut todella reippaana, loma siis teki tehtävänsä. Työnteko on luistanut oikein hyvin ja energiaa on silti jäänyt myös vapaa-ajalle. Onneksi näin, koska välillä sairastumiseni jälkeen on tuntunut, että hoidan kyllä työni, mutta kotona olen kuin mikäkin zombi, joka lysähtää kotiin tultuaan sohvalle ja illalla vaihtaa sen verran paikkaa, että päätyy sänkyyn.

Pirteämpään olooni on varmasti vaikuttanut loma lisäksi myös säännöllinen liikunta, joka on jälleen alkanut muuttua pakkopullasta positiiviseksi riippuvuudeksi. Liikuntaviikkoni on muodostunut tällä hetkellä seuraavanlaiseksi:
maanantaina Sh' bam-tunti 45min
tiistaina sali
keskiviikkona Hot venyttely 45min
torstaina sali
viikonloppuna jotakin aerobista, kuten pidempi kävelylenkki tai sulkapalloa

Aiemmin en ole oikein saanut motivoitua itseäni venyttelytunneille, koska ne eivät tietenkään kuluta energiaa juuri lainkaan, mutta reumasta olen saanut hyvän syyn pakottaa itseni kerran viikossa venyttelemään oikein kunnolla. Toisaalta muutaman kerran jälkeen itseään ei kyllä tarvitse hot venyttelyyn pakottaa, on se niin ihana rentoutushetki keskellä viikkoa. Muun liikunnan lisäksi teen selkärankareumapotilaille suunniteltua kotivoimistelua lähes joka päivä. Selkä kyllä muistuttelee seuraavana aamuna, jos edellisen päivän voimistelut on jäänyt tekemättä.

Venyttelyn ja voimistelun lisäksi täytyy tässä yhteydessä myös mainostaa kaikille selkäkivuista kärsiville piikkimattoa, jota ilman en varmasti olisi selvinnyt selän ollessa pahimmillaan. Tavakseni onkin muodostunut loikoilla noin varttitunti piikkimatolla ennen nukkumaan menoa. Silloin kun selkä vaivasi pahemmin aamuyöstä, saatoin ottaa piikkimaton esiin myös keskellä yötä ja nukkua loppuyön piikkien päällä. Minulla siis ainakin piikit rentouttavat ja saavat aikaan sen etten pyöriskele ympäriinsä, joka minulla aiheuttaa kipua. Onneksi tällä hetkellä selkä on sellaisessa kunnossa, että noita yöllisiä piikkimaton esiinottamisia ei ole ollut vähään aikaan.

Eilen oli niin ihana auringonpaiste, että istahdimme kävelyllä olessamme hetkeksi Piritan terassille kahvittelemaan tai oikeastaan minä join kyllä yrttiteetä :) Tässä vielä muutama hipstamaticotos aurinkoisesta Helsingistä.


maanantai 27. helmikuuta 2012

Paluu arkeen

Olipas kiva loma :D

Loppuloma sujui mukavasti kaason piristävässä seurassa. Lauantaina käytiin hankkimassa askartelutarpeita sunnuntain urakkaa eli kutsukortteja varten. Askartelutarvikkeet ovat kyllä kalliita, huh. Olen kuitenkin sitä mieltä, että hyvät tarvikkeet ovat avain onnistuneeseen lopputulokseen ja säästävät hermoja. Itse olisin varmaan alkanut ähräämään Erikeeperin kanssa ja joutunut tekemään homman moneen kertaan. Nyt minulla oli asiantuntija mukana, joten liimaaminen tapahtui läpinäkyvällä kaksipuolisella teipillä ja jonkinlaisilla valmiilla liimatäplillä. Itse askartelu kesti alle kaksi tuntia ja lopputulos oli oikein hyvä :) Laitan kuvia kunhan kortit on postitettu eli kylläkin vasta toukokuussa.

Tänään oli sitten paluu arkeen eli töihin. Samalla on tarkoitus hieman remontoida ruokailua, koska lomalla herkuttelu sai vanhan vaivan, närästyksen, jälleen pahenemaan. Nyt olisi siis tarkoitus korjata tuo asia, eikä muutaman kilon painonpudotuskaan pahaa tekisi, vaikka en ylipainoa olekkaan kerännyt. Eniten toivoisin kuitenkin entistä enemmän kiinteyttä ylävartaloon, että morsiuspuku näyttäisi päälläni mahdollisimman hyvältä.

Nyt täytyy alkaa valmistautua sh'bam tunnille, joka muuten on tosi mukavaa, vaikka en yleensä erityisemmin tanssillisista tunneista pidäkkään.

perjantai 24. helmikuuta 2012

Lomailua

Keskiviikkona kävin toisen kerran HUSin fysioterapeutilla. Käynti oli kyllä yhtä turha kuin edelliselläkin kerralla. En oikein tiedä, mikä tarkoitus noilla käynneillä on, mutta itselleni ne eivät ole antaneet kyllä yhtään mitään. Fysioterapeutti on ainoastaan käynyt läpi tietoa selkärankareumasta ja testannut lihasvoimaani. Kaiken mitä olen noilla käynneillä kuullut, olen tiennyt jo ennestään ja lihaskuntomittauksistakaan en tunne tällä hetkellä olevan erityistä hyötyä. Keskiviikkona yritin valittaa jalkapohjan kireita lihaksi, kun ajattelin että josko vaikka saisin niihin jonkinlaista hoitoa, mutta terapeutti vaan totesi, että seuraillaan jalkoja, kun askellus vaikuttaa ihan hyvältä. Myöskään pohjallislähetettä en saanut tuosta samaisesta syystä. No hyvähän se tietysti on, että askellus on hyvä eikä pohjallisia tarvitse, säästyvätpähän myöhemmäksi jos tarvetta ilmenee.

Sen verran jalat ja muukin kroppa on ollut hyvässä kunnossa, että olemme käyneet kahteen otteeseen loman aikana J:n kanssa pelaamassa sulkapalloa. Melko onnetonta minun pelaamiseni on, mutta ihan mukavaa yhdessäoloahan tuo sulkapallon pelailu on. Muutenkin liikuntainto on ollut tällä viikolla kohdallaan. Eilen kävinkin heti aamusta salilla tekemässä viikon toisen treenin, joka kulki tosi hyvin. Voi kun aina voisi käydä urheilemassa heti aamusta, kun on hyvin virtaa. Työaikani ovat kuitenkin sellaisia, että harjoittelu pitäisi aloittaa aamulla ennen viittä, joten aamupäivätreenit saavat odottaa kesäkuuhun, jolloin alkaa kesäloma.

Keskiviikkona piipahdimme fysioterapian jälkeen Itäkeskuksessa vierailulla olleiden kavereiden kanssa. Itäkeskuksen Haloselta löysin etsimäni hääkengät, jotka ovat mielestäni kauniit, eikä hintakaan päätä huimannut (55e) :) Onneksi kyseistä mallia oli vielä jäljellä yksi pari kokoa 35. Vein itse asiassa koko valkoisten satiinikenkien hyllystä viimeisen kokoa 35 olevan parin. Suosittelen kyllä kaikille valkoisia satiinikenkiä etsivälle Halosella piipahtamista. Tässä vielä muutama kuva kaunokaisistani.

keskiviikko 15. helmikuuta 2012

Päänsärkyä...

Tällä viikolla ei kestä olla piikkikammoinen. Maanantaina otettiin Salazopyrinin turvakokeet ja tänään otettiin vielä niiden kaveriksi kilpirauhaskokeet. Turvakokeiden tulokset sain jo eilen ja kaikki oli edelleen kunnossa. Jostakin syystä tulehdusarvot tuntuvat nyt koko ajan vähän olevan noususuunnassa, mutta jospa huominen kortisonipiikki rauhottaisi tilannetta. Piikitysjälkiä siis lötyy. Salille mennessä tuli mieleen, että mitäköhän ihmiset ajattelevat piikitetyistä kyynärtaipeistani...

Iltapäivällä töistä tullessa alkoi hiipiä päänsärky, joka on onneksi minulle melko harvinaista. Mietin jo hetken, että jätän liikunnan tältä päivältä väliin, mutta loppuviikon mennessä kortisonipiikin jälkeen jalkaa lepuuttaessa ja Tallinnassa, päätin raahautua salille. Valitsin kuitenkin tunniksi hot venyttelyn, joka osoittautuikin oikein hyväksi valinnaksi. Hieman varvas vaivasi alun aurinkotervehdyksissä, mutta muuten tunti meni oikein mukavasti ja tunnin jälkeen päänsärkykin oli hieman hellittänyt.

Tänään taas on mietitty häitäkin, lähinnä budjetin osalta. Budjetti tuntuu aina hieman elävän, samoin kuukausittainen säästötahti. Iloinen yllätys tämän päivän laskelmissa oli se, että loppukuukausina ei tarvitsekkaan säästää ihan niin paljon kuin olin kuvitellut, sen verran olimme saaneet säästötiliä kartutettua kaikenlaisten muuttomenojen ohessakin :) Koko ajan ajatuksena on ollut, että pyrimme pitämään budjetin kohtuullisena ja keskittymään meille tärkeisiin asioihin eli minun pukuun, ruokaan ja hyvään bändiin. Kaikki muu sitten onkin vähemmän tärkeää, joten esimerkiksi koristeluihin emme aio käyttää kovinkaan suuria summia.

Tulipas hieman aiheesta toiseen poukkoilevaa tekstiä, mutta laitan sen tämän sumuisen pään syyksi :)

maanantai 13. helmikuuta 2012

Aerobisen kunnon kohotusta

Tänään se viimeistään alkaa, nimittäin aerobisen kunnon hilaaminen takaisin sille oikealle tasolle, mihin se kuuluu. Sekä pari viikkoa sitten kuntopyörällä salilla tehty kuntotesti, että Polarin sykemittarilla tekemäni testi kertoivat, että kuntoni on keskitasoa alhaisempi. Tuo on tietysti harmi, koska olin viimeksi tehdyissä mittauksissa, joista on noin vuosi aikaa, vielä keskivertoa paremmalla puolella. Tämän perusteella voin todeta, että valitettavasti tunnin päivittäinen työmatkakävely ja satunnainen lenkkeily eivät pidä kuntoa yllä.

No mitä sitten aion tehdä? Ihan ensiksi annoin Polarin laatia nykyistä kuntoani kohottavan ohjelman. Tulokseksi sain, että minun tulisi liikkua kolme kertaa viikossa. Liikuntakertojen pituudeksi laite suositteli 40min, 50min ja 1h 30min. Tuo ohjelma on melko lähellä sitä, mitä Lady trainer salilla nopeasti hahmotteli asiasta keskusteltuamme kuntotestin jälkeen. Tietenkään en aio unohtaa myöskään salitreeniä, joita olisi tarkoitus tehdä kaksi viikossa.

Sitten ei kun suunnitelmaa toteuttamaan eli Sh'bam-tunnille mars!